Erikoiset oppilaat ja Turkulaiset

Työpaikallemme on tullut uusi kollega - Turusta. Hän on avoimesti ärsyttävä, eikä häpeile muita ohimoon ottavia piirteitään lainkaan. Eipä hän ole ensimmäinen kaltaisiaan, joita olen Turusta tavannut. Mielikuvani on että Turussa ollaan ehkä paljon suvaitsevaisempia. Meillä päin Keski-Suomessa luokan erikoisimmat tyypit nähtiin kuin mielisairaina, joiden erikoinen elämäntyyli saattaisi millä hetkellä tahansa olla uhka muita kohtaan. Lähikaupan nurkalla kokoontui eri-ikäisistä pojista koostuva uusnatsien poppoo.

Erikoiset harrastukset tai muut vieraat luonteenpiirteet sai toki anteeksi, jos omisti muita hyviä ominaisuuksia, kuten söpöyden, älykkyyden tai komeuden. Karisma antoi paljon anteeksi. Myös opintoihin paneutuvat, harmaat hissukat, joihin itsekin kuuluin, annettiin olla. Koulun suosituimmat pysyivät tiiviisti omissa joukoissaan, niin myös me hikipingot ja muut kaveriryhmät.

Erikoisen elämäntyylin omaaville ei jäänyt ketään. Oli kirjoittamaton mutta sitäkin painostavampi sääntö, että erilaisten nuorten kanssa juttelemisesta tultaisiin rankaisemaan sosiaalisesti. Erityisesti omalla statuksellaan leikki semmoinen, joka meni puolustamaan syrjittyä oppilasta toisen purkaessa hänen niskaansa omaa pahaa päiväänsä. Tällaisen alhaisen tempun tekijät joutuivat pahimmassa tapauksessa eristyksiin itsekin, ja muodostivat alkuperäisen syrjityn kanssa kahden-kolmen hengen kammoksutun pienoisryhmän.

Meidän koulusta nuo erikoiset ihmiset lähtivät jotenkin vajavaisina, koko oppikoulun ajan kun kaikki pitivät huolen siitä, että he tiesivät asemansa ja pysyvät täten kauempana "tavallisista" ihmisistä. Koulun käytävillä liikkui kymmeniä nuoria tyttöjä, kaikilla jalassaan samansävyiset farkut, tennarit ja siihen vielä lisättynä joku paita, jossa oli oikean kokoiset hihat ja oikea helmanpituus.

Kävipä kerran niin, että luokan syrjitty poika osti samanlaiset merkkifarkut kuin mitä luokan suosituimmalla pojalla oli. Tästä häntä syytettiin ja rangaistiin, eipä enää ikinä yrittäisi jäljitellä toisia tai yrittää olla kuin muut. Poika lähti kalliit farkut jalassa itkien pois tunnilta muiden syytöksiä kuulemasta. Opettaja ei puuttunut tapaukseen mitenkään, kaipa hänkin halusi viestittää kuuluvansa "normaaleihin".

Turussa ei näköjään ole sellaista sosiaalista painostusta, vai miten on mahdollista, että sieltä tulee ihmisiä pelkäämättömiä, ylpeästi erilaisia nuoria, jotka tavoillaan suorastaan ärsyttävät meitä muualta Suomesta tulevia?