Varoitus: Purkaannun taas tässä blogitekstissä. Blogissa on helpompi purkautua kuin tosielämässä, kun ei tarvitse kuunnella kuuntelijan vastalauseita ja toppuuttelua. Tässä asiassa olenkin hieman kypsymätön, sillä ärsyyntyessäni pidän useimmiten vain oman pääni.
Huomasin jo kauan aikaa sitten poikaystävässäni piirteitä, jotka olivat samoja kuin mitä entisellänikin. Myöhemmin jokuinen läheinen ystävänikin kertoi minulle näistä samanlaisuuksista, jotka kielsin jyrkästi, vaikka kylläkin huomasin ne ihan ensimmäisenä. Taas nykyinen poikaystäväni on käyttäytynyt mielestäni poikkeavan loukkaavasti samalla tavalla, mitä entisenikin. Tästä en puhu ääneen, sillä entiselläni oli mielenterveysongelmia, mitä nykyiselläni ei kuitenkaan ole havaittavissa. Hän vain on sosiaalisesti kömpelö, ihan niin kuin minäkin.
Viime jouluna ennen kuin menin joulua viettämään silloisen poikaystäväni luo, kulutin vähän enemmän rahaa ostaakseni hänelle kunnon joululahjan, ja päädyin ostamaan kolme vähän tasokkaampaa (ja kalliimpaa!!) T-paitaa sekä kaksi halvempaa.
Paitapaketin avattuaan entinen poikaystäväni halveksui ostamiani paitoja, epäili, että ne oli ostettu jostain Pakistanilaiskaupasta euron kappalehintaan. Lahjan rahallisesta arvosta puhuminen oli mielestäni niin törkeää, etten sanonut asiaan mitään. Kaikista halvin paita, joka oli vain vaivaisen viiden euron arvoinen, miellytti häntä kuitenkin.
Yhden kalliista paidoista hän antoi kaverilleen minun läsnäollessani lahjaksi, toista hän käytti keittiössä kokatessaan essun sijaan pyyhkien siihen kätensä ja kun värjäsin tukkaani, hän pyyhki levinnyttä hiusväriainetta tuolla samaisella paidalla altaasta. Illan tullen, kun olin menossa nukkumaan ja valitin tyynyn olevan likainen ja että tarvitsisin jonkunlaista tyynyliinaa, löytyi viimeisellekin kalliimmalle ostamalleni paidalle käyttöä. Kun vaihdoimme asuntoa parin päivän päästä, ei entiseni vaivautunut ottamaan tuota paitaa mukaansa ja sanoi jättävänsä sen sinne hyväksi tyynynpäälliseksi.
Sain sinä juoluna lahjaksi häneltä halvan, parin euron arvoisen lasten(!!) meikkisetin sekä neljän euron arvoiset korvikset. Tämä on maininnanarvoista siitä syystä, että eron tullen hän vaati näitä takaisin kuin mitäkin kulta-aarretta. Tämä joululahjajuttu oli kuitenkin pienimpiä syitä eroomme. Tiedän, että tuollaisen hepun kanssa seurustelu antaa minusta oudon kuvan, mutta alunperin hän esittäytyi minulle valheita kertoen ihan normaalina työssäkäyvänä miehenä, jossa olikin kaikki valhetta.
Siirryttäneen tänä jouluun. Olimme poikaystäväni kanssa sopineet jo hyvissä ajoin, että hän viettää joulun perheeni kanssa. Ensin hän valehteli olevansa kipeä... En jaksa edes kirjoittaa, mutta jutun juoni on, että ensin hän kieltäytyi avaamasta saamiaan joululahjoja ja sanoi antavansa ne takaisin joulupukille. Lahjat jäi meille, mutta erityisen ylpeä hän oli minulle lähettämästään sähköisestä joulukortista.
Voih, sähköisestä joulukortista tulee vain mieleen, kun odottelin vuonna 2006 silloiselta rakkaalta poikaystävältäni yhteydenottoa syntymäpäivieni kunniaksi. En ollut hänestä kuullut paljoa, ja pelkäsin jatkuvasti suhteemme vetelevän viimeisiään. Suhteemme alussa meillä oli tapana yllättää toisiamme ihanilla rakkauskirjeillä, pienillä lahjoilla ja yllätyksillä. Uskottelin, että hänellä oli kiirettä, eikä hänestä siksi kuulunut. Mutta nyt oli kuitenkin syntymäpäiväni. Koko päivän odotin, tarkistin postilaatikon ja sähköpostin yhä uudelleen. Kännykkäni oli kokoajan valmiina vastaanottamaan puhelun. Vain toisten lähettämiä onnitteluja, jotka eivät tuntuneet juuri miltään sinä vuonna, kun odotin sitä yhtä ja ainoaa onnittelua. Lopulta iltamyöhään sähköpostiini saapui sähköinen postikortti, jossa nallet tanssien toivottivat hyvää syntymäpäivää. Ensirakkauteni automaattisen tekstin jälkeen näpyttelemä "Hyvää syntymäpäivää", oli vihoviimein se viesti, mistä ymmärsin, ettei meillä enää ollut yhteistä tulevaisuutta. Kyynelten läpi näkemäni onnellisesti tannsahtelevat nallet olivat kuin onnellisia koko tilanteesta.
1 commentaires:
Onpa kammottavia kokemuksia sulla ollut! Todella ikävää ettei poikaystäväsi suostunut juhlimaan joulua perheesi kanssa. Oliko kyse uskonnosta vai mistä?
Enregistrer un commentaire