Ghagroja ja Ghararoita

Myönnän aina, kun jokin intialainen miellyttää minua enemmän kuin pakistanilainen. Omassa parisuhteessani poikaystävääni ensin järkyttänyt Pakistan-myönteisyyteni on nykyään enää pikkujuttu. Hän oli hankkinut minulle pakistaninvihreällä kristallilla varustetun syntymäpäivälahjan, vaikka intianvihreitäkin olisi ollut tarjolla. Hän kertoi tietävänsä, että pakistaninvihreä, syvä, lähes sinertävä vihreä, miellyttää minua väreistä eniten. Myönsin hänelle, että naimattomien intialaisnaisten vaate ghagra miellyttää minua enemmän kuin pakistanilaisnaisten housuilla varustetut ghararat. Silmänruokaa luvassa:


Musliminaisten kurtista (pitkästä paidasta), dupatasta ja leveälahkeisista housuista koostuva gharara (vasemalla) ei iske meikäläiseen niin kuin cholista (intialainen, lyhyt paita tai napapaita) ja lehengasta (pitkä, runsashelmainen pitkä hame) muodostuva ihana ghagra choli, vaikka gharara kai päällä onkin mukavempi.


Desipukuja katsoessa huumaa yksityiskohtien määrä, mikä aika noidenkin pukujen käsityöhön on mennyt!


Kuuluisa venäläinen huippumalli esitteli eräällä nettisivustolla aivan ihanan läjän SeasonsIndian ghagra choleja:


Kuin aito merenneito.


Ostan ghagra cholin heti kun saan 10 kg painoa pois eli en ikinä. Ghagrojen katselu riittää.


Intialainen prinsessa autiolla rannalla, vaikka onkin venäläinen malli Thaimaan Phi Phi Leyssa.


Ihanaa, kun kuvan alkuperäistiedot on valmiiksi lätkäisty paintshopissa kuvan päälle, niin ei tarvitse kuvaoikeuksia miettiä.


Tässä vähän perinteisempiä vanhoja ghagroja, kyllä huomaa tyylin muuttuneen paljon vähäkoristeisemmaksi, mutta jotenkin yksityiskohtia enemmän korostavaksi.

Oranssi sisustus

Olen viime öinä nähnyt menneisyyteen pohjaantuvia unia, joissa elelen onnellisena entisen poikaystäväni kanssa. Aamulla herätessäni olen ollut huolestunut omasta mielenterveydestäni, miettinyt alkaako yksin eläminen ottaa niin koville, että alintajuntani on jo hurahtanut. Otin mieleni tarkkailuun ja huojennuin tajutessani, etten unieni miehen seuraa kaipaa, vaan oranssia.


Buddhalaisen idean mukaan olen sisustanut kotiani hieman feng-shui henkeen, ja yrittänyt pitää kaiken mahdollisimman askeettisena. Käännän nyt kuitenkin takkiani, sillä valkoiset seinät, sänky ja ruokapöytä+tuoli ovat aivan liian askeettinen sisustus, jotta tuntisin oloni pesäiseksi. Entisellä poikakaverillani oli pieni ja vaatimaton huone, jota koristivat oranssit verhot, värikkäät lakanat sekä kaikenlaiset itämaiset koriste- ja käyttöesineet. Huoneessa leijui aamuisin tuoreen teen tuoksu ja iltaisin herkullisen, vastavalmistetun aterian nälkää aiheuttavat aromit. Tajusin kaipaavani "pesää", en ole ainakaan vielä tässä elämässä valmis askeettiin edes sisustuksen muodossa.

Täyteläisten oranssien verhojen läpi paistava aurinko luo huoneeseen kullanoranssia hehkua, lämmöntunnetta, jota ei mikään muu väri saa aikaan. Tajusin, etteivät silmäni ole pitkään aikaan saaneet herkutella oranssilla. Riensin aamusta kaupoille, mutta myynnissä ei ollut mitään oranssia sisustustavaraa. Verhoinakin sai vain keltaista, ei täyteläisen oranssia. Oranssia ei näkynyt katukuvassakaan missään. Oranssista on tullut väri, joka esiintyy vain pilkahduksina. Tunsin, kuinka minulla oli kamala ikävä oranssia. Hädissäni ostin tarjoustalosta löytämäni oranssit geelipallot sekä oranssia mehua.