Kirja: Shakespeare and the Loss of Eden

Luin Catherine Belseyn Shakespeare and the Loss of Eden (2001), lukuun ottamatta Raamatusta puhuvia lukuja. 1600-luvulla järjestetty avioliitto oli osa englantilaista kulttuuria, ja naisten oli maksettava isot myötäjäiset uusille perheilleen. 12-vuotias lapsi oli aviokypsä, vaikkakin useimmiten avioiduttiin 21-vuotiaina. 1500-lukua ennen ja osittain 1500-luvullakin romanttinen kirjallisuus kuitenkin keskittyi rakkauteen avioliiton ulkopuolella, vaikka kirkko ei semmoisesta tykännyt. 1600-luvun romantismi palautti hohdon avioliiton ulkopuolisiin romansseihin, myös Shakespearen tarinoissa.

Kirjassa pohditaan 1600-luvun ydinperhemallin problematiikkaa siltä pohjalta, että sopimuspohjainen läheisyys kasvattaa piittaamattomuutta ja kaunaa, kun rakkaus muuttuu itsestäänselvyydeksi. Ennenpitkää rakkaus muuttuu kahleiksi ja koviksi odotuksiksi, esim. tyttölapsen odotetaan ilman muuta menevän naimisiin vanhempien osoittaman pojan kanssa vanhempienrakkaudesta. Järjestetty rakkaus muuttui 1600-luvulla usein hyväksikäytöksi, fyysiseksi ja mentaaliseksi pahoinpitelyksi.

Shakespearen näytelmässä As You Like It veljekset Oliver ja Orlando ajautuvat veljesrakkauden vaatimusten uhreiksi, kuin Kain ja Aapeli Raamatussa. Pienempi veli odottaa isommaltaan sitä osaa ja huomiota, jonka hänen mielestään kuuluisi saada automaattisesti olemalla pikkuveli. Sitä hän ei saa. Kain ja Aapeli päättyy toisen veljen surmatessa toisen, mutta As You Like It nimensämukaisesti päättyy kuin yleisö haluaa veljeksien tehdessä sovinnon.

Avioliitossa sovittua rakkautta varjostaa usein mustasukkaisuus. Shakespearen tarinassa Cymbeline (1610) Iachimo piilottautuu Imogenin huoneen arkkuun. Imogenin nukkuessa Iachimo lähestyy häntä, puhuu raiskauksesta ja pysähtyy tarkkaillen huoneen sisustusta. Hän kiinnittää huomiota nukkuvan Imogenin rinnalla olevaan luomeen ja varastaa tältä rannerenkaan. Sitten hän menee takaisin arkkuun ja seuraavana päivänä kertoo Imogenin aviomiehelle tämän olleen uskoton. Imogenin aviomies velloo mustasukkaisuudessa, eikä tiedä uskoako vai eikö uskoa. Toisaalta Cymbeline, jonka vaimo on petollinen, ei voisi ikinä kuvitella vaimoaan pettämässä.



1600-luvulla vastanaineet saivat usein lahjaksi puusta veistetyn sängyn, johon oli veistetty kuvaelma lankeamuksesta. Sängyt olivat arvokkaita ja usein kulkivat perintönä suvussa. Lankeamus oli myös kirjailtujen makuuhuoneiden seinälakanoiden aihe, sekä aiheesta piirrettiin myös lautasiin. Tämä muistuttaa Eevan lankeamisesta ja naisen petollisuudesta. Kuvat ensimmäisen avioliiton paratiisiielämän rikkoutumisesta ja siitä, kuinka Eevaa rangaistiin antamalla hänelle synnyttämisen taakka muistuttavat uskottoman avioliiton helvetistä.

Shakespearelainen vapaa rakkaus kuitenkin pohjautuu samaan kuin Aatamin rakkaus: haluun. Halu on aina yhteydessä saavuttamattomaan, ja saavuttamattomuus saa halun palamaan. Tyydytetty rakkaus voi toisaalta muuttua kesyksi ja kotiutuvaksi, pesän perustamista varten.

Shakespearen näytelmissä vapaista rakastuneista kasvaa runoilijoita, ja rakkautta kuvaillaan sanoituksilla. Shakespearen sanoin: "Oi rakkaus anna anteeksi, kun laulan sinusta taivaallisesta ylistystä, niin maallisella kielellä niin maalliseen tapaan." Rakkauden ollessa persoonallista se on myös yleistä, ja antaa katsojille eläytymisen ja etäisyyden hurmaa. Vapaa rakkaus myöhemmin voitti järjestetyn rakkauden, ja järjestetyt avioliitot loppuivat Englannissa myöhemmin.

Kirja: A pictorical history of Indian cinema

Luin Firoze Rangoonwallan Intian elokuvateollisuutta käsittelevän kirjan A pictorical history of Indian cinema. Kirjoittaja on töikseen Intialainen filmikriitikko, mutta kirja on julkaistu 1979, joten Shahrukia ei tässä näy :( Kirjassa on niin hienoja kuvia, että tekee vähän mieli leikata ne irti. Olen koonnut tähän joitain kiinnostavia otteita kirjasta:

Ensimmäinen intialainen elokuva julkaistiin Bombaylaisessa hotellissa 1896. Intialaisissa elokuvateattereissa oli musiikin soittajia, kun itse elokuvat olivat vielä äänettömiä. Sittemmin intialaisia elokuvia on leimannut myyttisyys ja melodramaattisuus. Ensimmäiset kehittyneet elokuvat kertoivat jumalista tai jumalien palvojista.


Ensimmäiset oikeat elokuvatähdet olivat mykkäfilmien Patience Cooper ja Khalil. Jo 1900-luvun alkupuolella kalliin elokuvatähden palkkaaminen oli riskialtista, sillä kalliiden tähtien palkat pystyivät syöksemään kokonaisia filmiyhtiöitä konkurssiin, mikäli elokuva floppasi. Puhumattakaan elokuvista, joissa on monia tähtiluokan näyttelijöitä samassa filmissä.

Intialainen elokuvayleisö on aina hakenut eskapismia elokuvateatterista, ja halajaa fantasiaa. Intialaisten unelma olla kaksin tytön/pojan kanssa on aina ollut suosittu "elokuvaelämys". Nykyään seurustelukulttuuri kuulemma kuuluu monen koululaisen arkeen Intiassa, joten ehkä siksi(kin) romantiikkaa saa nykyisin harvemmin valkokankaalla. Tuntuukin, että nykyaikaan, kun vähän kaikki on sallittua tai ainakin mahdollista aikuisille, elokuvat ovat entistä enemmän nuorille suunnattuja. Discojen glamouria, vapaata nuoren aikuisen elämää, sellaista, mistä nuorilla ei vielä ole kokemusta ja jota he vielä ihannoivat, mutta joka on aikuisten tiedossa jo merkityksetöntä.


Ensimmäisissä äänielokuvissa oli lauluja 20-40, ennätys on Indra Shabban 71 laulua. Musiikkikohtaukset vähenivät, ja nyt normi on 4-6 laulua/elokuva.




Hellien hetkien näyttäminen oli ihan normaalia 30-luvun intialaisissa elokuvissa. kuvassa Devika Ranin Karma (1933) ja toisessa Sita Ranin A Throw of Dice (1930). Ulkomailla kuvattu Sangam (1964) aloitti filmien kuvaamisen ulkomailla.


Hema Malini toi ammattitaitoista bharatnatyam-tanssia elokuviin.


Naisten kasvojen peittävää huivien käyttöä on naisasialiikkeet kritisoineet, mutta filmeissä ei olla siihen otettu kantaa. Jossain elokuvassa mies naittaa vahingossa rakkaansa muslimiystävälleen, koska ei tunnista tätä dubatan alta. Toisessa filmissä mies menee väärän naisen kanssa naimisiin, koska tunnisti tämän huivista, ei kasvoista.


Tykkäsin kirjasta, mutta se oli 40:ssä vuodessa hieman vanhentunut. Historiallinen kertaus intialaisen elokuvan taipaleesta 1800-luvulta 1970-luvulle on mielenkiintoinen.

Iltalukemista

Kävin kirjastosta haalimassa vähän iltalukemista: 6 kirjaa Bollywoodista, 2 arabien historiasta kertovaa opusta, sekä 2 Shakespearen kertomusta. Lukuenergiaa antaa puolalaiset maitoiset toffeekarkit.

Päätin jättää Andrewn oman onnensa nojaan, menen nykyään aikaisemmin nukkumaan, enkä edes ole paikalla, kun hän avaa koneen myöhään illalla töidensä jälkeen. Olen todella kyllästynyt miehiin ja seurustelusuhteisiin ja sovittuihin avioliittoihin (jollaista hieman yrittelin Aladinin kanssa). Vertailin elämäni sinkkuaikoja ja seurusteluaikoja, ja huomasin, että sinkkuaikoina olen pitänyt itsestäni parempaa huolta. Yksi kaveri sanoikin Facebookissa "ylittäneensä seurusteluiän". Ehkä joskus joku "oikea" tulee kohdalle, mutta anti nyt olla.

Eilen Andrew tuli online, kun olin vielä koneella. Tunnen aina piston sydämessä kun kuulen hänestä. Selvitin, että se johtuu stressihormonien nopeasta laukeamisesta elimistöön, jonka seurauksena sydän joutuu tekemään enemmän töitä pumpatakseen verta kehoon. Ilmiö on todellinen rasite sydämelle ja vaarallista siis terveydelle.

Bollywood-sisustus: Kisna (2005)

1940-luvulle sijoittuva elokuva Kisna on rakkaustarina kahden rakastavaisen riistävästä suhteesta ja heidän repeämisestään karman (hyveiden) ja dharman (velvollisuuksien) välillä. Vivek Oberoi näyttelee pääosaa. Sisustuksena hieno sininen palatsi:


Ulkosali on upea suihkulähteineen ja arkkituehtuureineen.


Aulasta aukeaa parveke, jonka luona on keittiö ikkunalautoineen.


Parveke on hyvin tilava, siellä on samanlaisia suihkulähteitä kuin ensimmäisessä kuvassa.


Tyttöjen huoneessa on valkoinen sisustus.

Ulkoa palatsi näyttää tältä.