Rehvakas johtaja

(Sinikka Salokorven ja Eila Rikkisen kirjasta Hullunhauska Lomakirja, Minerva, 2006:)

Vanhaan hyvään aikaan, 70-luvulla, kymmenen hengen seurue lähti Leningradiin eli nykyiseen Pietariin. Seurassa oli yksi johtajamies, joka halusi lomallakin johtaa kaikkia muita. Viimeisen illan päätteeksi hän kutsui koko porukan illalliselle Pietarin parhaimpaan ravintolaan.
"Syökää ja juokaa mitä haluatte, tilatkaa vaikka kymmenen kiloa kaviaaria", röyhenteli johtaja.
Matkatoverit halusivat kysyä, mistä johtaja oli saanut nou ruplavuoret, joita hän ryhmälle ylpeänä vilautteli.
"Myn kadulla lähes kaiken ylimääräisen, mitä minulla mukanani oli", sanoi johtaja. "Suomalaisilla vaatteilla on täällä hyvä menekki."
Illan päätteeksi johtaja pyysi laskun. Hovimestari toi ison laskun, hymyili ja toivoi saavansa hyvät juomarahat. Sitten johtaja rupesi laskemaan ruplia pöytään.
Tässä vaiheessa tarjoilijan hymy hyytyi, hän katsoi pöytäseuruetta, mumisi jotain ja hävisi laskun kanssa. Seurue katseli ihmeissään toisiaan.
Hovimestari tuli takaisin kahden mustapukuisen miehen kanssa. Toinen osasi suomea ja selitti kiukkuisena, että johtajan ruplat olivat tsaarin aikaisia rahoja eikä ravintola hyväksynyt minkäänlaisia luottokortteja.
Johtajan naama lehahti tulipunaiseksi. Lopulta ei auttanut muu kuin kerätä seurueen laukuista kaikki ruplat, mitä oli jäljellä. Rahaa kertyi lopulta niin paljon, ettei johtaja joutunut vankilaan.
Lopun matkaa johtaja oli hyvin hiljainen, eikä halunnut johtaa enää ketään.