Joogatunnilla

Elät, kuten joogaat. Ja harva meistä joogaa oikein. Tunnilla kuuluu pihinää ja puhinaa. "Älkää tehkö liikkeitä, joihin ette ole valmiita!", opettaja huutelee tuon tuosta. Seuraavilla kerroilla taas kuuluu pihinää ja puhinaa. Olen rientänyt asentoon, jossa ollaan pää alaspäin. En olekaan valmis tähän liikkeeseen, paha olo tulee, mutta silti sinnittelen. Puolentoista tunnin aikana tulee katseltua kelloa aika paljon, joko kohta päästään kotiin. Viimein loppumeditoinnissa ryhdyn ajattelemaan asioita, joita ajattelen aina silloin tällöin. Nämä ovat niitä turhia asioita, joissa ajatukset pyörii, turhan tähden.

Pian huomaan arkeni olevan kuin joogatunnilla, yli- ja alisuorittamista, kelloon pälyilyä, malttamattomuutta ja juuri noiden turhien asioiden vatvomista rauhallisemman hetken tullen. Joo, tiedän hyvin, ettei niskan pieniä lihaksia saa venytellä kuin hyvin hellästi, mutta ompa taas viime kerran joogatunnilla revitetty niin, että niskoja särkee. Olen sitäpaitsi syöksynyt liian moneen tilanteeseen suin päin, myös joogatunnilla.

Kauhulla seuraan vieressäni joogaavaa miestä, joka jo näyttää huonovointiselta, mutta tekee liikkeet niin nopeasti kuin pystyy, uudestaan ja uudestaan. Hengityksen tahtiinhan täällä piti mennä, eikä hän jänikseltä näytä. Elämässä mies on varmaankin ylisuorittaja, toisin kuin nurkassa istuva nainen, joka pitää huilia. Sellainen hän varmaan tosielämässäkin on, luovuttaja.

Taas uudenvuoden jälkeen vierähtää käyntiin uudet joogatunnit. Ilmoittauduin jälleen mukaan, vaikka en monista tunneista huolimatta ole vieläkään oppinut oikeaoppiseksi joogiksi. Ehkä odotan sitä päivää, kun huomaan joogavani oikein, ja tajuan, olen oikeaoppinut elämään.