Argumentoinnista

Kävin erään ruotsia puhuvan kanssa ihan asiallista keskustelua ruotsin kielen merkityksestä Suomessa. Keskustelua vaivasi kuitenkin ilmiö, jonka olen havainnut nyt usein eri paikoissa: monia perusteluita ohjaa tunne, eikä perusteilla oikeastaan ole juurikaan oikeaa merkitystä, kun tunne on voimakkaana taustalla. Olisin vaan voinut sanoa "hemmetti kun ei kyllä yhtään liikuta maailmalla takapajuisen ruotsin kielen asema Suomessa." ja ruotsin kielinen tuttava olisi voinut sanoa "Mä kyllä haluan, että ruotsin kielisillä on erityisasema tässä maassa." Sen sijaan keskusteltiin kuluista ja historiasta ynnä muusta, mikä oli täysin triviaalia taustalla vaikuttavien tunteiden rinnalla. Minulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä ruotsin kieleen, kun taas tuttavalla on tunteita ruotsin kieltä kohtaan. Näiden tunteiden ja tunteettomuuksien takaa on turha hakea argumenttipohjaa, sillä kummankaan mielipide ei näistä triviaaleista perusteluista muutu. Sitä joko tuntee positiivisia, negatiivisia tai ei mitään tunteita tiettyjä asioita kohtaan.

Juntteja usein moititaan siitä, että he möläyttelevät luokattomia kommentteja. Heillä ei aina ole argumentteja, ja tunne puetaan sanoiksi "Ei helevetti mä en halua mitään helevetin kuntopyörää". Joku ei-juntti voisi argumentoida "Mulla polvet jotenkin naksuu pyöräillessä, nivelet ei oikein kestä tota kuntopyöräilyä." Vaikka taustalla voisi olla ei-juntillakin ennemminkin tunne "Ei helevetti mä en halua mitään helevetin kuntopyörää." - tämä tunne vaan puetaan joillakin yksittäisillä syillä perusteluiksi, joiden aidon merkityksen taustalla oleva tunne kumoaa. Vähän sama kuin "tänään en kyllä lähde kuntosalille, kun eilen olin siellä niin kauan ja viime yönä jäi unetkin vähän minimilleen..." taustalla kuitenkin on vain tunne "mua ei kyllä yhtään huvita se kuntosali tänään."