mercredi 5 décembre 2007

Arabialainen arkkitehtuuri

Julkaisen tämän yleisön pyynnöstä uudelleen. En nyt kerro omista matkoistani, sillä aion julkaista niistä tekstin myöhemmin itse ottamieni valokuvien kanssa.


Al-Sanat'n vanha kaupunki yöllä. Arabialaiset panostavat yövalaistukseen. Tutkimusten mukaan arabialaisilla naisilla on maailman paras iho. Se johtuu siitä, että he eivät vietä liikaa aikaa auringossa, mutta kuitenkin niin kuumassa, että aineenvaihdunta toimii hyvin.


Sulttaanin moskeija. En pidä neonvaloista.


Brunein lentokenttä. Mielestäni arabialaisessa arkkitehtuurissa kultaiset koristeet ovat upeita. Niitä tässä edustavat sipulikupolit. En ymmärrä, miksi joidenkin mielestä joku musta on paras väri. Kyllä kulta, vihreä ja sininen silmiä miellyttävät aivan eri tavalla.


Moskeija. En julkaise muita kuvia moskeijoista, sillä selvää on, että moskeijat rakennetaan äärimmäisen kauniiksi. Kauneus tässä kontekstissa tarkoittaa aivan eri tasoista kauneutta kuin esimerkiksi katolisissa kirkoissa. (Pahoittelen, Sacré Coeur)


Muslimit rakastavat vihreää (pyhä väri), mutta arkkitehtuurissa myös kulta, sininen ja valkoinen ovat vahvasti edustettuina. Tämä on vanhaa arabialaista sisustusta edustava talo Istanbulissa. Arabit eivät siedä pieniä huoneita.


Rikkaissa arabimaissa kaupungit ovat moderneja, ja niihin rakennetaan jatkuvalla syötöllä uutta. Minua aina huvittaa, kun joku puhuu arabeista alkeellisina rättipäinä tai kiinalaisista vinkuvinosilmäkansana. Jokainen Shanghaissa, Abu-Dhabissa, tms. idän modernissa kaupungissa vieraillut tietää, että New York ja kaikki Euroopan kaupungit ovat auttamattoman vanhentuneita. Upeita moderneja kaupunkeja ei lännessä näy.


Tässä vanhaa arabialaista arkkitehtuuria ennen modernia aikakautta.


Muscat on myös aika alkeellinen arabikaupunki.


Laitoin toisenkin kuvan moskeijasta. Tästä tuli niin mieleen Aladdinin palatsi.


Persialaisarabialaista arkkitehtuuria Karachissa.


Ostoskeskukset ölyvaltioissa ovat uskomattoman isoja. Maailman isoin ostoskeskus sijaitsee Dubaissa. Ja näkisittepä ne kaupat!


Arabian yö


Karbala, (nyk. Baghdad) islamin kultakauden aikaan 900 -luvulla.


Jalokivin koristeltu pyhä hauta. En valaise asiaa tämän enempää. He, jotka tietävät kenen ja missä, OK. He, jotka eivät, eivät tiedä tarpeeksi ansaitakseen tätä tietoa.


Aurinko laskee länteen.


Tässä näkyy uusien rakennuksien sinikultainen tyylisuuntaus.


Kullatut hanat, totta kai.


Arabialaiset pitävät hedelmistä, pähkinöistä ja taateleista. Teetä juodaan myös paljon. Arabialaiseen kotiin kutsutun on hyvä tietää, että toisen kerran kun arabi tarjoaa teetä, tarkoittaa se, että vieraat halutaan ulos talosta. Toisen kupillisen juotuaan vieras lähtee.


Arabialaiset pitävät avarasta sisustamisesta. Somistelut ovat seinään kaiverrettuja kuvioita, eivätkä vie tilaa. Uskonnollisista syistä arabit eivät pidä tauluja.

Aucun commentaire: