vendredi 22 février 2008

Geneve

Olin belgialaisen ystäväni Reinen kanssa Genevessä tällä viikolla. Reine kiukutteli suurimman osan matkaa. Matkustaessa toisesta ei pääse eroon, joten oli rauhallisena pysyttelemisessä puuhaa. Sitten vielä kun näpistelevät taskuvarkaat (reppuni joutui yhden kohteeksi), kaatosade ensimmäisen päivän ajan ja Reinen halu tehdä eimitään lasketaan mukaan, niin johan oli päänvaivaa! oli siinä olemista! Laitan oheen matkakuvia.


Yksi maagisimmista kevätpäivistä on se, jona ulkotakin voi ottaa ulkona pois päältä. Genevessä oli tarpeeksi lämmin kierrellä pelkkä pitkähihainen päällä. Ihana, ihana kevät!


Opaskirjassa oli mainostettu mm. tätä rakennelmaa yhdeksi tärkeimmistä kaupungin nähtävyyksistä. Huoh!


Kaupungin taustalla näkyy Euroopan korkein vuori Mont Blanc.


Mahtavan suihkulähteen pisaroista muodostui sateenkaaria.


YK:n Euroopan päämajan sisäänkäynti, sisältä kuvattuna.


YK:n kokoushuone. Tämä näkyy usein televisiossa.


Bollywoodkulma


Botaaninen puutarha oli pettymys. Tässä kuitenkin kuva palmusta.


Tässä katu, joka voisi olla lähes mistä tahansa Euroopan pääkaupungista napattu. Paljon kiertäneenä sanon, että samanlaiset puistot, klassisen kauden kreikkalaistyyliset rakennukset, kirkot, yms. yms. ovat joka Eurooppalaisen kaupungin päänähtävyyksiä, eikä niissä ole mitään ihmeellistä. Kaupatkin ovat aika paljon samoja\ samanlaisia tuotteita tarjoavia joka paikassa.


Kaunis museo.


Geneven rannalla.

3 commentaires:

Outernationalist a dit…
Ce commentaire a été supprimé par l'auteur.
Outernationalist a dit…

Ihaana kuvia. Olisimpa siellä kanssasi!

Juliet Parrish Radha a dit…

Hienoja kuvia! Tuo Bollywoodkulma on kiva lisä! :)