samedi 21 novembre 2009

Kevyesti juutalaisuudesta.

Juutalaisuus on tiettävästi maailman ensimmäinen monoteistinen uskonto, jonka Abraham perusti 3500 vuotta sitten. 2000-luvun alussa juutalaisia on maailmassa noin 13 miljoonaa, mikä on huomattavan vähän, kun kristittyjä on 2.2 miljardia ja muslimeita yli miljardi. Jopa sikhejä on enemmän kuin juutalaisia, 20 miljoonaa.

Abrahamin kerrotaan perustaneen juutalaisuuden, mutta tieteen valossa hän ei ole luultavasti ollut oikea henkilö. Juutalaisten pyhiin kijoihin on merkitty, että Abraham on Aatamin ja Eevan 20. sukupolven vesa. Tärkeämpi on kuitenkin tuhansia vuosia myöhemmin (ehkä ei) elänyt Mooses. Jokainen länsimaissa tietää tarinan Mooseksesta ja siitä, kuinka hän johti seemiläisen kansansa orjuutta pakoon Egyptistä Israelin alueelle. Golda Meirin sanoin "Mooses harhaili kansansa kanssa 40 vuotta aavikolla ja asettui sitten sille ainoalle alueelle Lähi-idässä, millä ei ole öljyä!"

Usein kuvitellaan, että juutalaiset ovat varakkaita, mutta Israelin BKT asukasta kohden on vasta 31. suurin maailmassa. Suomi oli samana vuonna 2008 sijalla 10. Ehkäpä köyhät naapuroivat muslimimaat saavat vieressä paistattelevan Israelin näyttämään hyvinkin varakkaalta ja voimakkaalta.

Juutalaisia on aina vainottu, ja juutalaisissa häissä rikotaankin viinilasi muistutukseksi siitä, että onnettomuus on juutalaisen elämässä aina kulman takana odottamassa. Juutalaisten harjoittama lainakorkoihin perustuva pankkitoiminta on ollut yksi vainojen syy.

Juutalaisten keksimät moraalisäännöt ja jumalkäsitys ovat muovanneet maailmaa. Roomalaisuuskin on juutalaisuuteen verrattuna ollut vain kupla joka hajosi historian tuuliin.

Tämän päivän länsimaalainen elämä on hyvin pitkälti saanut perustansa juutalaisuudesta. Myös maailman suurimpiin ajattelijoihin kuuluneet Einstein, Marx ja Freud olivat syntyjään juutalaisia, vaikkakin kaikki heistä käänsivät selkänsä uskonnolleen. Silti juutalaisuuden ei voi sanoa olevan ihan tyhmääkään puuhaa, sillä 170 juutalaistaustaista henkilöä on voittanut Nobelin palkinnnon, mikä vastaa 22%:a kaikista vuonna 1901-2005 voitetuista Nobelin palkinnoista! Suurin osa, 96, näistä palkinnoista on tullut matemaattisten aineiden osaamisesta. Tätä lukua voi verrata esim. muslimeiden voittamiin kuuteen nobelin palkintoon, intialaisten yhdeksään ja suomalaisten viiteen.

Juutalaisia viisauksia:

Viisas kysyi oppilaaltaan: "Mitä katsot istuen kukkulalla myöhään iltapäivällä kun värit muuttuvat keltaisesta oranssiin ja punaiseksi ja lopulta tummaksi?" Oppilas vastasi: "Auringonlaskua" Viisas sanoi: "Tuo on ongelma sinun iässäsi. Tiedät, ettet katso auringonlaskua. Katsot maailman kääntyvän ympäri."

"Kypsyys on saavutettu, kun pystyy uhraamaan heti saatavilla olevat ilot pitkäikäisten arvojen vuoksi." -Joshua Loth

"Vähemmistöön kuuluvien on pakko ajatella. Se on vähemmistöön kuulumisen siunaus." -Leo Baeck

"Viisas on hän, joka tietää enemmän ja enemmän vähemmästä ja vähemmästä." - Rabbi Jason Miller

"Jumala, tiedän, että olemme sinun valitsemasi kansa. Mutta etkö voisi valita jonkun muun kansan vaihteeksi?" -Shalom Aleichem

"Jumala on kuin peili. Se ei koskaan muutu, mutta jokainen siihen katsova näkee siinä erilaisen kuvan." -Rabbi Harold Kushner

2 commentaires:

Kirjuri a dit…

Käsitys hindulaisuudesta polyteistisena uskontona edustaa juutalaiskristillispohjaista uskontotiedettä. Minä, joka rakastan kaikkien uskontojen kirja-aarteita ja olen loputtoman kiinnostunut niiden mytologioista, olen sitä mieletä että Lähi-Idän kirjauskontojen enkelit sun muut yliluonnolliset olennot ja eräät pyhimyksetkin toimittavat samaa roolia kuin hindujen puolijumalina tai pikkujumalina tunnetut palvonnan kohteet. Ei siis ihme, että aimo osa virallisten tilastojen roomalaiskatolista kannattaa Latinalaisessa Amerikassa joko amerikkalaisia tai länsiafrikkalaisia luonnonuskontoja - pyhimys- ja enkelikuvasto on niin saumattoman helppo samaistaa "polyteismin" jumaliin.

Maailman vanhin monoteistinen uskonto (kaiken takana on Yksi Jumala, ainoa Kaikkivoipa) ja vanhin uskonto ylipäätään on kyllä hindulaisuus :-) Sori etten voinut vastustaa kiusausta nipottaa vähän.

Juutalaisuudessa minuun on syvästi vedonnut hasidijuutalaisuus, ja sydämeni vuotaa verta aina kun luen Itä-Euroopasta hävitetyn juutalaiskulttuurin elämästä ja viisauksista. Silti luen mielelläni. Olisin viihtynyt juutalaisena siellä. Ihana, viisas kulttuuri.

Maija a dit…

Juutalaiset varmasti nauttivat ja mielellään levittävät tietoa, että he ovat ensimmäisiä monoteisteja. Toisaalta eihän kaikkia kuolleita uskontoja edes tunneta. Ja eikös Aatami ja Eeva olleet ekoja monoteisteja, jos juutalaisia ollaan? Uskon itse evoluutioon, ja että ihminen on 200 000 vuotta vanha juttu. Tuo juutalaisuus, Aatami ja Eeva, ei oikein sovi kuvaan.

Muslimit väittävät, että kaikki uskonnot lopulta uskovat yhteen jumalaan, intiaaneista buddhalaisiin. En kyllä itse usko.