dimanche 7 février 2010

Mustasukkainen mies

Älä usko, jos harras mulimi sanoo, että suhteeseen hänen kanssa alettuasi sinun ei tarvitse olla muslimi. Vaikka et ikinä kääntyisikään uskoon, on miehellä islamilaiset näkemykset siitä, millaisen naisen tulisi olla. Hyvästi läheiset välit miesystävien kanssa, matkustelu ystävien kanssa... Ei muslimi tarvitse olla, mutta elää islamilaisesti kyllä. Muuten ei ole hieno nainen ollenkaan, vaan ällöttävä ilmestys, jota voi tahtonsa mukaan mielivaltaisesti loukata ja (henkisesti) pahoinpidellä miten haluaa. Jos mies rukoilee viisi kertaa päivässä, on erittäin todennäköistä, että hän ei ole 2000-lukua ja sen uusia mahdollisuuksia nähnytkään.

Vaikka ei tekisi mitään väärää, on mustasukkainen mies hengittämässä niskaan joka käänteessä. Kaikki menot pitää erikseen raportoida, jos niin ei tee, on mies kiukkunsa äärillä valmiina näyttämään valtansa ja oikeutensa tarkastella Sinun jokaista menemistäsi ja tulemistasi. Ei siinä että omassa elämässä olisi mitään pahaa, mutta poliisimaiset kuulustelut ja jatkuvat puhelinsoitot "missä olet kenen kanssa? mitä teet?" alkavat kyllä jossain vaiheessa tuntua kurjilta. Ei aikuista naista tarvitse vahtia.

Vali vali. Ei se nyt noin mene, tuossa ilmaisin asian vain kärjistetysti.

6 commentaires:

Kirjuri a dit…

Tässä kyllä ripustetaan nämä mainitut ominaisuudet nyt epäreilusti uskontoon. Ylimustasukkaisia supisuomalaisia miehiä vailla mitään kontakteja islamiin riittää tässä maassa enemmän kuin kukaan kestäisi. Liiallisen mustasukkaisuuden taustalla on uskontoihin katsomatta huono itsetunto ja pelko rakkaan menettämisestä. Se pelko on sitä suurempi, mitä vahvemmin ihminen kokee oman onnensa olevan parisuhteen varassa.

Mustasukkaisuus voi olla myös tervettä halua huolehtia siitä, että on omalle kumppanilleen se läheisin vastakkaista sukupuolta oleva ystävä. Sillä tavalla vältetään monia ikävyyksiä. Niitä erittäin luultavasti tulee, vaikka "mitään ei koskaan tapahtuisikaan". Minä ainakin olen eron jälkeen elämääni tarkasteltuani huomannut jättäneeni taakse monta karrelleen palanutta sydäntä, vaikka en tarkoittanut, ja polttaneeni omanikin muutamaan kertaan. Kaikki mitä tapahtui tapahtui vain pinnan alla, tunteille, mutta tapahtuipa kumminkin, koska minä olen heteronainen ja he olivat heteromiehiä.

Kantapään kautta, omista ja kavereitten kokemuksista olen oppinut, että me naiset olemme usein ihan liian sinisilmäisiä ystävyyssuhteissamme miesten kanssa. Mikä meille on viatonta, ei välttämättä ole sitä toiselle osapuolelle... Mikä pahinta, pölyinen ja aataminaikuinen sananlasku "vanha suola janottaa" pitää paikkansa, mitä tulee ihmisiin joitten kanssa joskus on ollut vipinää. Jompaa kumpaa erittäin todennäköisesti janottaa.

Se, ettei minun eksäni tuntenut mustasukkaisuutta ei ollut niinkään merkki luottamuksesta kuin siitä, ettei hän rakastanut minua niin paljon että lähentymiseni miespuolisiin ystäviin olisi häneen sattunut. Nykyisellä ymmärrykselläni pitäisinkin huolestuttavana jos mies EI osoittaisi mustasukkaisuuden merkkejä jos joku potentiaalisesti minusta kiinnostumaan pystyvä mies viettäisi kanssani enemmän aikaa kuin hän tai pyörisi mielessäni, vaikkakin viattomastikin, enemmän kuin hän.

Suhtaudun nykyään miehiin torjuvaisemmin kuin ennen sekä näitten omien kokemusteni että nykyisen mieheni toivomusten johdosta. On monia muitakin asioita, joissa olen tehnyt elämääni pieniä muutoksia, jotta hän olisi onnellinen, ja vastaavasti hän on tehnyt niin minulle. Mustasukkaisuudesta kumpuavat muutokset eivät ole minusta sen kummempia kuin että pesen jalkateräni ennen nukkumaanmenoa myötäilläkseni hänen puhtauskäsityksiään. Voisin toki tehdä hänen mustasukkaisuuteen liittyvistä toiveistaan numeron ja psyykata itseni ajattelemaan että menemisiäni vahditaan... Koen kuitenkin, ehkäpä edellisen suhteeni mustasukkaisuusvajauksen johdosta, ettei tässä ole kyse minun vahtimisestani, vaan että meidän kahden suhteen ainutlaatuisuuden varjelemisesta ja ritarillisesta suojelustakin, joka kumpuaa ajattelutavasta "luotan kyllä sinuun, rakkaani, mutta en miehiin!" :-)

Onko se nyt minulta niin valtaisa uhraus, etten enää huoli kotiini miespuolisia yövieraita, koska miehestäni tuntuisi keljulta jos sellaisia täällä kävisi? Ei ole. Entäpä se, etten flirttaile muitten miesten kanssa ja panen vieläpä pisteen yksipuoliselle hupiflirtillekin kun joku minua sellaisella muistaa? Ei minusta, en minä menetä siinä muuta kuin hetkellisen egobuustauksen, ja paljon hauskempaa seuraakin kun kerron tapahtuneesta omalle miehelleni niin että saan myönteisellä tavalla nauttia hänen mustasukkaisuudestaan - ja arvostuksestaan ;-) "Saat mistä luovut" on sekin tomun peittämä sananlasku, joka pitää sitten kumminkin paikkansa.

Ehkä se on maailmankaikkeuskysymyskin. Hindulaisuudessa vapaus ei ole vapautta tehdä ihan mitä huvittaa milloin huvittaa - sellainen vapaus on päin vastoin orjuutta, omien halujensa riepoteltavana olemista. Todellinen vapaus on sitä että hallitsee halujaan ja osaa sanoa "ei" silloin kun "kyllä" voisi tuottaa osapuolille tai sivullisille tuskaa.

Paula a dit…
Ce commentaire a été supprimé par l'auteur.
Paula a dit…

Kasvatuksella ja kulttuurilla on kuitenkin varmasti osansa tässä asiassa. Ennen, kun olin uskossa, en halunnut olla miesten kanssa paljoa tekemisissä, ja ajattelin aika seksistisesti. Koska olen ajatellut uskonnollisesti ja nyt uskonnottomasti, näen ja ymmärrän, miten uskonto/uskonnottomuus ohjaa ihmisen ajattelua.

Ateismin löydettyäni olen nähnyt ihmiset enemmän ihmisinä, en miehinä ja naisina, kristittyinä tai muslimeina. Näen eksät ennemmin ihmisinä kuin eksinä. Koska he eivät saa minussa aikaan suurempaa väähtelyä kuin muutkaan ystäväni, en koe heidän olevan yhtään erilaisia kuin muutkaan kaverit.

Olen mustasukkainen, koska mieheni ei halua olla missään tekemisissä exiensä kanssa. En ole mustasukkainen, jos mies on ystävät eksänsä kanssa. Molemmat tilanteet olen kokenut. Itse olen kaikkien eksieni kanssa kaveri, paitsi sen yhden ainoan kanssa en halua olla missään tekemisissä nyt neljän vuoden jälkeenkään, koska eromme satuttaa minua vieläkin. Siltä tulee aina välillä sähköpostia ja sen jälkeen taas ajattelen häntä, enkä voi hänen läheisyydessään käyttäytyä normaalisti, ystävyydestä ei voisi tulla mitään. Muiden eksien kanssa vanhat tunteet on haudattu ja menneet unohdettu, ei niillä ole väliä enää tänäpäivänä ja ystävyys on normaalia.

Paula a dit…

Minusta on kamalaa, että läheisistä ihmisistä tulee ventovieraita. Tai vähemmän kuin ventovieraita, kun heitä vältellään kuin ruttoa. Ymmärrän tämän, jos niin tehdään siitä syystä että sydämeen sattuu, mutta jos pelkän ylpeytensä takia alkaa kohdella muita ihmisiä kuin ilmaa,se on kurjaa. En vaan ymmärrä tällaista ihmisten "bloggausta" vielä, ja että koskaan ei voida enää keskustella. Itselleni on ainakin ollut hyväksi se, että sain eron jälkeen vielä keskustella eksäni kanssa. Myöhemmin ymmärsin, että kaikki kontakti täytyy lopettaa. Erohan tuskaisimmiltaan tuntuu samalta kuin jos puoliso kuolisi, molemmissa hän lähtee pois elämästä. Jos toista pitää vielä kymmenenkin vuoden jälkeen erosta pitää pakolla "kuolleena", mietin, onko kyseessä katkeruus, tuska, ylpeys... Oli mikä tahansa, niin se on varmasti jotain negatiivista sen ihmisen sisällä, joka on "tappanut" tuon ihmisen omassa mielessään.

Reetta a dit…

Ehkä teksti on kärjistetty, mutta varmasti monen osalta totta. Kyse ei ehkä niinkään ole uskonnosta kuin kulttuurista. Hyvin usein patriarkaaliset maat ovat islamistisia..

Kirjurin mainitsemaan liialliseen mustasukkaisuuteen voisi niputtaa vielä halun kontrolloida toista. Sitähän se yleensä on..

Paula a dit…

En ennen ajatellut mustasukkaisuutta kontrollin hakemiena, mutta nyt kun sanoit, niin hyvin oivallettu!