samedi 13 novembre 2010

Oranssi sisustus

Olen viime öinä nähnyt menneisyyteen pohjaantuvia unia, joissa elelen onnellisena entisen poikaystäväni kanssa. Aamulla herätessäni olen ollut huolestunut omasta mielenterveydestäni, miettinyt alkaako yksin eläminen ottaa niin koville, että alintajuntani on jo hurahtanut. Otin mieleni tarkkailuun ja huojennuin tajutessani, etten unieni miehen seuraa kaipaa, vaan oranssia.


Buddhalaisen idean mukaan olen sisustanut kotiani hieman feng-shui henkeen, ja yrittänyt pitää kaiken mahdollisimman askeettisena. Käännän nyt kuitenkin takkiani, sillä valkoiset seinät, sänky ja ruokapöytä+tuoli ovat aivan liian askeettinen sisustus, jotta tuntisin oloni pesäiseksi. Entisellä poikakaverillani oli pieni ja vaatimaton huone, jota koristivat oranssit verhot, värikkäät lakanat sekä kaikenlaiset itämaiset koriste- ja käyttöesineet. Huoneessa leijui aamuisin tuoreen teen tuoksu ja iltaisin herkullisen, vastavalmistetun aterian nälkää aiheuttavat aromit. Tajusin kaipaavani "pesää", en ole ainakaan vielä tässä elämässä valmis askeettiin edes sisustuksen muodossa.

Täyteläisten oranssien verhojen läpi paistava aurinko luo huoneeseen kullanoranssia hehkua, lämmöntunnetta, jota ei mikään muu väri saa aikaan. Tajusin, etteivät silmäni ole pitkään aikaan saaneet herkutella oranssilla. Riensin aamusta kaupoille, mutta myynnissä ei ollut mitään oranssia sisustustavaraa. Verhoinakin sai vain keltaista, ei täyteläisen oranssia. Oranssia ei näkynyt katukuvassakaan missään. Oranssista on tullut väri, joka esiintyy vain pilkahduksina. Tunsin, kuinka minulla oli kamala ikävä oranssia. Hädissäni ostin tarjoustalosta löytämäni oranssit geelipallot sekä oranssia mehua.

3 commentaires:

Kirjuri a dit…

;-) Uskallanko päästää sinua meille sisäänkään viikon päästä kun katsotaan Bollywoodia - täällähän on juuri tuollaista, melkein kaikki on oranssia ja tee ja itämainen ruoka tuoksuvat. No, jos verhoni ja muut oranssit ihanuudet katoavat, tiedän ainakin kuka ne vohki!

Reetta a dit…

Mä en pystyisi asumaan askeettisessa kodissa. Tarvitsen lämpimiä värejä ja koriste-esineitä ympärilleni. Toivottavasti löydät jotain oranssista!

Maija a dit…

Harmi, että jäi väliin tällä kertaa :I Hyvää tekee varmaan lapsille, kun on oranssit verhot. Uskon siis värien voimaan.