Ranbir Kapoor - Yeh Jawaani Hai Deewani

Ranbir, hauskan näköinen nuori mies.

Ranbir Kapoor näyttää tosi hauskalta tyypiltä, sellaiselta, joka olisi mukava lisä kavereiden kanssa hengatessa.

Ranbir ja Deepika, tässä vielä seurustellessaan keskenään.

Avioliitto ja lapsen saanti ovat muuttaneet maailmankuvaa rajusti. Katsoessani Yeh Jawaani Hai Dewaania, Ranbir Kapoorin tähdittämää romanttista komediaa, toivoin ensimmäistä kertaa ikinä, että elokuvan rakastavaiset eivät saisi toisiaan. Ranbirin esittämä valokuvaaja oli niin villi ja meneväinen loppua kohden, että liekö nauttinut rauhallisesta perhe-elämästä yhtäkkiä elokuvan loputtua? Deepika Padukonen esittämä vakavempimielinen lääkäri ei jotenkaan sopinut avioliittomielessä yhteen Ranbirin esittämän rennon tyypin kanssa. Ranbir rakasti menoa ja meininkiä, kun taas Deepika viihtyi enempi kotosalla. Petyin, kun lopussa pari päätyi yhteen. Noin erilaiset persoonat olisivat ehkä onnellisempia erikseen.

Kreikassa kaksi kollegaani rakastuivat toisiinsa tulisesti, eivätkä päässeet toisistaan millään irti edes työaikana. Belgialainen tyttö muutti Amerikkaan miehensä perässä ja häitä juhlittiin. Heidän suhteensa oli sinä kesänä niin intensiivinen, että minunkin kateeksi kävi. Nyt he erosivat ja tyttö muutti yksin takaisin Belgiaan pienen vauvan kanssa. Kuinka usein "todella rakastuneet", lue: hirveässä kiimassa oleva pariskunta, päätyy myöhemmin eroon ja nuo toisiinsa huumaantuneet ihmiset ovat käyneet kylmiksi toisilleen. Lännessä mennään naimisiin oikean kumppanin löydyttyä ja idässä oikean ajan tultua. Yhä enemmän näen "oikean kumppanin" vääränä perusteena avioliitolle, mikäli aika ei ole vielä kypsä. Saattaa olla hyväksi olla menemättä nuoruuden rakkaansa kanssa naimisiin. Mielestäni Yeh jawaani Hai Dewaanissa aika ei ollut vielä tullut, eikä ehkä tulisi koskaan noille kahdelle.

Argumentoinnista

Kävin erään ruotsia puhuvan kanssa ihan asiallista keskustelua ruotsin kielen merkityksestä Suomessa. Keskustelua vaivasi kuitenkin ilmiö, jonka olen havainnut nyt usein eri paikoissa: monia perusteluita ohjaa tunne, eikä perusteilla oikeastaan ole juurikaan oikeaa merkitystä, kun tunne on voimakkaana taustalla. Olisin vaan voinut sanoa "hemmetti kun ei kyllä yhtään liikuta maailmalla takapajuisen ruotsin kielen asema Suomessa." ja ruotsin kielinen tuttava olisi voinut sanoa "Mä kyllä haluan, että ruotsin kielisillä on erityisasema tässä maassa." Sen sijaan keskusteltiin kuluista ja historiasta ynnä muusta, mikä oli täysin triviaalia taustalla vaikuttavien tunteiden rinnalla. Minulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä ruotsin kieleen, kun taas tuttavalla on tunteita ruotsin kieltä kohtaan. Näiden tunteiden ja tunteettomuuksien takaa on turha hakea argumenttipohjaa, sillä kummankaan mielipide ei näistä triviaaleista perusteluista muutu. Sitä joko tuntee positiivisia, negatiivisia tai ei mitään tunteita tiettyjä asioita kohtaan.

Juntteja usein moititaan siitä, että he möläyttelevät luokattomia kommentteja. Heillä ei aina ole argumentteja, ja tunne puetaan sanoiksi "Ei helevetti mä en halua mitään helevetin kuntopyörää". Joku ei-juntti voisi argumentoida "Mulla polvet jotenkin naksuu pyöräillessä, nivelet ei oikein kestä tota kuntopyöräilyä." Vaikka taustalla voisi olla ei-juntillakin ennemminkin tunne "Ei helevetti mä en halua mitään helevetin kuntopyörää." - tämä tunne vaan puetaan joillakin yksittäisillä syillä perusteluiksi, joiden aidon merkityksen taustalla oleva tunne kumoaa. Vähän sama kuin "tänään en kyllä lähde kuntosalille, kun eilen olin siellä niin kauan ja viime yönä jäi unetkin vähän minimilleen..." taustalla kuitenkin on vain tunne "mua ei kyllä yhtään huvita se kuntosali tänään."

Kulttuurieroja

Suhde saksalaisen ja suomalaisen välillä on siitä tylsä, että selviä kulttuurieroja on vaikea löytää. Jäin kuitenkin miettimään mieheni luokkakaveria, pyörätuolissa ollutta tyttöä, joka on juuri valmistunut lääkäriksi. Yläasteen jälkeen yksi luokkalaiseni hyppäsi laiturilta kiveen, jonka seurauksena alkanut pyörätuolielämä alkoi hänellä työkyvyttömyyseläkkeellä, millä hän on nyt ollut jo vuosia. Molemmilla on sama elämäntilanne, päänuppi ja ylävartalo toimii ihan normaalisti, vain jalat eivät liiku. Olisiko saksalaisissa sittenkin enemmän tahdonalaista kyvykkyyttä?

Aloitin tänä vuonna pääsykokeiden jälkeen uudet opinnot hoitolinjalla ammattikorkeakoulussa. Muutama muu ei päässyt opintolinjalle vanhojen lukion arvosanojensa huonouden vuoksi. Saksassa taas ei ole pääsykokeita, ja voin periaatteessa ottaa siellä minkä tahansa opintolinjan. Olen alkanut miettiä, opiskelisinko sittenkin jotain vähän vaativampaa kuin hoitolinjalla. Se vaatisi vain enemmän työtä ja uurastusta, mutta mieheni on varma, ettei se ole mikään ongelma, kunhan ajankäyttö mietitään huolella. Yhtäkkiä tuntuu, että Saksassa voi helpommin kuka vain tulla miksi vain, kunhan tahtoa riittää.

Mieheni haaveilee jo nyt ennen esikoisen syntymää uusista lapsista, mutta itse haluaisin keskittyä ensimmäiseen lapseen sekä miettiä työ- ja opintoasioita. Yksi lapsi riittää hyvin, mutta yhtäkkiä mieheni haluaa ainakin kolme, mieluiten neljä lasta! En tunne voivani tehdä vaativia opintoja raskaana, mutta mieheni mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa. Näenköhän ongelmia vain kulttuuritaustani takia, jäin miettimään. Miksi Suomessa kuulen usein "Miks kaiken pitää olla niin vaikeeta" - siksikö, että olen vain sattumalta sellaisessa seurassa, vai onko muissakin seuroissa tätä. Kaupoilta mieheni jo löysi mahdollisimman hyvälaatuiset vauvan kantorepun, autonistuimen sekä rattaat, ja perusteli juuri näiden hankkimista sillä, että kyllä aina seuraavaakin raskautta varten näitä tarvitaan. Isäninnossaan hän on ostanut myös erilaisia sekä pojille että tytöille sopivia asusteita ja tarvikkeita. Vaikka olen onnellinen siitä, kuinka iloinen ja odottava mieheni on lastamme kohtaan, toivon, että lisälasten hankkiminen tai hankkimattomuus ei tulevaisuudessa luo painetta suhteeseemme. Tässäkään mieheni ei näe mitään paineuhkaa, kun taas minä jo näen, että voi olla vaikeuksia myöhemmin. Ehkä kyseessä on vain oma persoonallisuuteni, ehkä siihen sittenkin sulautuu hieman kulttuuritaustaa.

Raskaana, lihavana naisena

Ostin kuinka kalliin laukun taikka mekon tahansa, mitään ei varmaankaan tulla ihailemaan yhtä paljon kuin tytärtäni. Jo nyt tuntemattomat ottavat kontaktia ja kyselevät raskauden kulusta. Pyöreä maha on "niin söpö" ja kun kerron tämän tytön olevan ihan ensimmäinen lapsemme, on yleinen vastaus "ai miten ihanaa". Siinä mielessä maallisen omaisuuden ja statustavaroiden hankkiminen tuntuu nyt turhalta, sillä mikään ei ole niin arvokas ja upea omaisuus kuin onnellinen, rauhallista kotikasvatusta henkivä terve tytär. Mikään tavara tuskin tuottaa läheskään sitä onnea, mitä tyttären kanssa touhuilu. Mieheni kanssa olemme jo avanneet uuden tilin, mihin laitamme rahaa syrjään tyttären mahdollisia tulevia unelmia varten. Asunnon myynnistä nyt saamani voitot laitan tälle tilille, sillä tyttären koulutus huippuyliopistossa taikka hänen harrastuksiin panostaminen on varmasti pidemmän päälle arvokkaampaa kuin esim. Burberryn vuoden 2013 malliston talvitakki.

Pidemmän aikaa olen silti etsinyt sijoituslaukkua, ja tullut siihen tulokseen, ettei sellaista ole olemassakaan. Kirpputoreilla ja nettihuutokaupoissa olen nähnyt paljon vanhoja merkkilaukkuja, joiden tyyli ja kunto on auttamatta vanhentunut. Jotain kertoo sekin, että myynnissä on mm. Chanelin muovipäällysteisiä vyölaukkuja muutaman vuoden takaa. Sen verran olen näitä merkkilaukkuja nyt kirpputorilla nähnyt, että tiedostan, kuinka malli voi vanhentua ja materiaali kulua jo ihan muutamassa vuodessa. Olen päättänyt unohtaa koko laukun oston, sillä minulla on esim. tapana paiskata laukku eteisen kenkäkaappiin ja kahvoista lähtee aina jossain vaiheessa päällysteet takkia vasten hinkkautuessaan, joka ikisestä laukustani. Nykyisin ulos lähdettäessä olenkin pyytänyt miestäni kantamaan tavarani.

Tämän vuoden naisten mallistojen vaatteet ovat niin tiukkia ja vartalonmyöteisiä, että taskut toimittavat enää vain koristevirkaa. Kuka änkisi nykytyylisiin tiukkoihin farkkutaskuihin esim. lompakon? Takitkin ovat niin ihoa vasten leikattuja, että lompakko saa nekin pullottamaan ruman näköisesti.

Jo alkuraskaudessa, kun vatsakumpua ei vielä ollut juurikaan, vaatteiden osto kävi todella hankalaksi jo sillä pienellä kumpareella. Monella vyötärölihavalla näkee huonosti istuvia paitoja, missä olkaleikkaus roikkuu puolivälissä käsivartta taikka sivusauma venyy vinosti eteenpäin. Onneksi kesällä ison mahan kanssa voi käyttää maximekkoja ja tunikoja, jotka ovat kivoja vielä raskauden jälkeenkin. Paidat ei näytä hyvältä, sillä harvassa väljässä paidassa juuri tuo olkaleikkaus osuu kohdilleen tämän kokoisen vatsan kanssa.

Mieheni kanssa katsoimme suosittua amerikkalaista tv-sarjaa, ja huomautin, kuinka komea yksi näyttelijöistä on. Mieheni sitten huomautti seuraavasta naisesta, joka ruutuun ilmestyi, että ompa kaunis. Sitten minä taas kommentoin seuraavaa miestä komeaksi, ja jatkaessamme tätä tästä tuli hauskaa, koska ruutuun ilmestyi paljon hyvän näköisiä naisia, myös taustalla puistossa esim. juoksulenkillä olevia naisia, kaduilla näyttelijöiden takana olevia raikkaita kaunottaria... mutta miehet, joita ruudulla näkyi, eivät olleet yhtä komeita, vaan siellä oli kaikennäköistä lihavaa ja junttia, ja minä joka kerta kommentoin "ompa komea". Lopulta tämä alkoi tuntua aika pahalta, sillä kauniiden naisten näkyminen ruudulla niin pääosissa kuin taustalla oli selvän suunniteltua. Lyhyitä, lihavia taikka raskaana olevia naisia ei näkynyt missään. He eivät kuulu trendikkääseen uuden ajan CIA-sarjaan, edes taustalle.

Kaupungilla lähes jokainen nuori tyttö tulee vastaan värjätyillä hiuksilla, oli tyyli mikä tahansa. Luonnollinen ei ole in, koska se on ilmaista. Itse lopetin 13:n vuoden jälkeen hiusteni värjäämisen viime vuonna. Yllätyksekseni "harmaa, hirveä" värini olikin aika ruskea, ja sopii minulle todella hyvin. Mietin, kuinkahan moni pitää hiuksiaan harmaana tai hirveän värisenä, mutta ei enää monen vuoden värjäämisen jälkeen edes tiedä, miltä luonnollinen oikeasti näyttäisi. Tyttöäni varmasti ihaillaan juuri lapsen luonnollisuudensa vuoksi, ja tässä ilmapiirissä voi olla aika haastavaa vakuuttaa hänelle, että se luonnollisuus kannattaa säilyttää läpi elämän.

Jamie Oliverin keittiöniksit

Seurasin Jamia Oliverin Youtube-kokkauskurssia, josta sain mahtavia uusia ideoita keittiöön. Kirjaan tänne joitakin vinkkejä, jotta muistan ne myöhemmin myös keittiössä.

1. Yrttien pilkkominen

Jamie täyttää mukin kuumalla vedellä ja heittää sinne yrtistä ne kaikista pienimmät lehtien silmut. "Nämä säilyvät vedessä hyvinä aika kauankin, ja ripottelen ne sellaisinaan ruoan päälle, mikä näyttää kauniilta." - Totta, kauniimpaa kuin päälle ripotellut, paloitellut yrtin palaset.               Ruoan joukkoon Jamie laittaa vartta vain viimeiseen lehteen asti, sillä paksumman alavarren maku on huomattavasti puumaisempi yläosan uuteen, ohuempaan varteen. Paksut varsien alaosat Jamie käyttää keittoihin ja patoihin. Paksut varret voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.

2. Sipulin pilkkominen

Jos silmiä kirvelee sipulia leikattaessa, veitsi on luultavasti liian tylppä. Terävällä keramiikkaveitsellä ei silmät kuulemma kostu. Mitä terävempi veitsi, sitä helpompaa on pilkkoa sipuleita.

3. Spaghetti

Spaghetin tekstuurista tulee parempi, kun se valmistetaan runsaassa vedessä. Jamie täyttää ison kattilan ja heittää pastan kiehuvaan veteen ympyräliikkeessä, sillä yhdessä köntissä veteen laitettu pasta on tekstuuriltaan huonompaa. Suolaa Jamie laittaa hirmuisen määrän (puolet normaalia maustepurkkia), sillä suurin osa suolasta kuitenkin valuu viemäriin, ja sitä saa olla paljon, jotta se maustaa hyvin spaghetin.

4. Inkivääri

Jamien vinkit inkiväärin pilkkomiseen eivät innostaneet, sillä käytän kotona ranskalaista piikkilautasta (grater plate). Sitä vasten saa kätevästi hierottua inkivääriä, jolloin siitä saa seosta todella helposti ja kätevästi. Valkosipulia muussaan vain valkosipulikastikkeeseen, sillä mitä pienemmäksi se on viipaloitu/muussattu, sitä kitkerämpi ja vahvempi maku siitä erittyy. Itselleni muussatun valkosipulin maku esimerkiksi intialaisessa kastikkeessa on liian kitkerähkö, mieluummin paloittelen sen.

5. Wokki

Wokkihan valmistetaan niin, että todella kuumaan öljyyn heitetään vihannekset ja pyöritetään niitä siinä 2-3 min. Kiinalaisella kokkauskurssilla opettajani sanoi, että pannu ei ole tarpeeksi kuuma kiinalaisen ruoan valmistukseen, jollei siitä kuulu "SHAAH" ruoka-aineet heitettäessä pannulle. Jamie neuvoo, että wokkivihanneksia ei kannata laittaa kuin 1-2 annosta kerrallaan wokkipannuun, ja isompia määriä wokkia tehdessä kannattaa wokata vihannekset eri erissä, sillä muutenkin yhden erän valmistun vie vain sen 2-3 min. Näin taataan kauttaaltaan laadukas, napakka ja tuore wokkiateria.

6. Kivelliset hedelmät

Jamie kehoittaa leikkaamaan pienet kivelliset hedelmät keskeltä kahtia. Osat pyöräytetään irti toisistaan, minkä jälkeen toiseen puolikkaaseen jää siemen. Tämän jälkeen veitsi heitetään pois, ja kivi irrotetaan aina parhaiten lusikalla.

Mietteitä raskauden aikana

Aika moni pimittää muilta tietoa raskaudestaan, kunnet keskenmenoriski tuntuu pieneltä. Meinasin ensin itsekin odotella ensimmäistä ultraa, mutta päädyin lopulta kertomaan kaikille jo kolmennella raskausviikolla. Oli vapauttavaa olla avoin itselle niin suuresta asiasta, ja jos kaikki ei menisikään normaalisti, olisi myös negatiivisen kokemuksen kertominen muille ollut varmasti vapauttavaa lohdutuksin ja kannustuksin. Avoimesta ilmapiiristä syntyy se parhaalta tuntuva ilmapiiri, ainakin itselleni.

Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät juuri puhu omista asioistaan muille, vaan oppivat vain kuuntelemalla muiden tarinoita. Arvostan sellaisia ihmisiä, vaikka itse koen tärkeäksi kertoa omista asioistani myös muille. Näin ehkä ymmärrämme toinen toistemme käytöstä jälleen paremmin.

Monet muut odottavat perheet ostavat lastentarvikkeet vasta kuukautta ennen laskettua aikaa. Mieheni alkoi ostella jo ennen ensimmäistä ultraa, sillä haluaa tehdä ostokset kuukausittain satasia kerrallaan, ettei myöhäisessä vaiheessa synny tuhansien eurojen yhtäkkistä laskua. Itse haluan ensin tietää sukupuolen, jotta voin ostaa lapsen persoonaa mukailevia tuotteita kritisoidulla "tyttöjen ja poikien tuotteet"-lajittelulla.

Heti jo ensimmäisellä kolmannella eräs arvostelija kritisoi tulevaa äitiyttäni. Muutamme mieheni kanssa vauvalomalle vanhempieni luokse vauvan ensimmäiseksi kuudeksi elinkuukaudeksi. Arvostelijan mielestä minun tulisi itse pitää huolta omasta lapsestani, eikä luoda hänestä taakkaa myös vanhempieni harteille. Vanhempieni mielestä on mukavaa, että asumme heillä ja he samalla tutustuvat vauvaan. Koska mieheni kanssa kasvatamme ensimmäistä lastamme, on vanhempien neuvo ja ohjaus varmasti antoisaa.

Tämän kritisoijan mukaan olisin varmasti sankari, jos yksinhuoltajana kasvattaisin lapseni yksin.  Onhan lapsen parasta olla useamman vanhemman kasvattama, ja monen vanhemman kanssa asuessa paitsi äidillinen stressini ehkä vähentyy, kehittää useamman hengen talous mahdollisesti lapsen kommunikointia erilaisten ihmisten kanssa sekä muutenkin kielitaidollisia ansioita. Lapsi varmasti viihtyy muiden kanssa olohuoneessa mieluummin kuin yksin makuuhuoneesaa äidin tehdessä vaikkapa ruokaa. Olen tyytyväinen, jos lapsestamme tulee seurallinen, se parantaa mielenterveyttä ja muutakin terveyttä elämässä vielä kauan.

Minulla on sellainen tunne, että yksinhuoltajia ihaillaan joiltakin tahoilta. He tekevät raskaan työn, mutta onko heillä vaihtoehtoja? Miten voi hankkia lapsia miehen kanssa, josta ero tulee jo lapsen vauvavaiheessa? Toisaalta voihan mieskin jättää, mutta omien lastensa isän valintaan kannattaa ehkä kiinnittää erityistä huomiota. Tällaisessakin perheasiassa jotkut yhteiskunnassa tuntuvat olevan individualisteja, vaikka perhe on perustekijöissään yhteishanke. Nostan hattua yksinhuoltajille, mutta olen samaan aikaan onnellinen, jos itse saan viettää perhe-elämää mieheni kanssa vielä monia vuosia.

Uimahallissa oli äiti kahden lapsen kanssa. He olivat valinneet lukkokaapit sisääntulon vierestä. Itsekin aina valitsen mahdollisimman lähellä sisääntuloa olevan lukkokaapin, jottei minun tarvitse ulkokengillä liata koko lukkokaappihuonetta. Tänään uimahallissa olleen äidin lapset olivat kuitenkin kiukuttelutuulella, eikä vaatteiden pukemisesta näyttänyt tulevan mitään. Lapset olivat muiden uimahalliin tulevien tiellä makoillessaan sisääntulo-oven edessä. Se saattoi lisä-ärsyttää äitiä, joka lopulta alkoi huutaa ja jopa uhkailemaan, että jollei vaatteiden pukeminen ala luonnistua, lapset voivat unohtaa heille uimahallin jälkeen luvatun hampurilaisaterian. Tein omat johtopäätökseni, että lasten kanssa kannattaa olla syrjemmillä kaapeilla, siellä missä on enemmän tilaa ja rauhaa pukeutua. Tätä sääntöä voisi noudattaa muissakin ruuhkaisissa tilanteissa, ja pienellä ennakoinnilla voi olla loppupeleissä iso hyöty.

11 Kysymystä

Rouva Krishnanen  haastoi minut vastaamaan 11 kysymykseen! Ja keksimään 11 kysymystä lisää ja haastamaan 11 blogittajaa lisää tätä samaa juttua tekemään. Vastailenkin nyt ensin kysymyksiin, ja keksin seuraavat 11 kysymystä vähän myöhemmin haasteineen.

1. Mitkä ovat kolme parasta hyvettäsi?

1. Halu olla avuksi - autan muita mielelläni
2. Tunnollisuus - olen aina ajoissa töissä ja vain harvoin sairaslomalla. Myös koulutyöt hoituvat ajallaan.
3. Syyttämättömyys - harvoin syyttelen muita mistään, vahingollisia ideoita ja tapaturmia sattuu kenelle tahansa.


2. Mitkä ovat kolme ruminta pahettasi?

1. Laiskuus - monia tärkeitä asioita jää sanomatta, monia tärkeitä tekoja tekemättä, syynä puhdas laiskuus.
2. Juoruaminen - en ole oikein koskaan ymmärtänyt, mitä "yksityiselämä" tarkoittaa. Juoruan tosin myös itsestäni, myös niitä asioita, joita muut eivät välttämättä edes haluaisi kuulla.
3. Yleistäminen - aina pitäisi nähdä jokainen tapaus yksittäin, mutta aivot mielellään lokeroivat saamaansa informaatiota.


3. Ketä esivanhemmistasi (eli edesmenneistä isovanhemmista, heidän vanhemmistaan ym.) muistutat tietääksesi eniten? Kerro hänestä.

- Mummoani Vienoa, viihdymme molemmat kotioloissa ja olemme myös aika laiskoja.

4. Oletetaanpa, että sielunvaellus on fakta. Millainen, missä ja milloin arvelet olleesi edellisessä elämässäsi luonteenpiirteittesi, kiinnostuksen kohteittesi ja pelkojesi perusteella?

- Olisin siis kuollut vuonna 1987, luultavasti Euroopassa. Luultavasti olin nainen taikka homo, sillä kaikki esteettinen vetää minua puoleensa. 

5. Mikä on suhteesi siihen maailmankatsomukseen tai vanhempiesi arvoihin, joihin sinut kasvatettiin uskomaan?

Minut kastettiin, mutta perheessä ei koskaan juteltu Raamatusta taikka Jeesuksesta. 14-vuotiaana erosin vanhempieni luvalla kirkosta. Kotona kyllä muuten painotettiin hyviä käytöstapoja ja muiden huomioonottamista, ja saatankin pahoittaa mieleni, jos joku käyttäytyy hyvin itsekkäästi taikka öykkäröi.

6. Jos saisit ihan uuden ja vielä nimettömän lapsen nyt vastuullesi, minkä nimen antaisit hänelle, olettaen ettet voisi konsultoida ketään muuta nimivalinnassa? Nimi pitää antaa sekä tytölle ja pojalle :-)

Poika olisi Daniel - helppo ja kansainvälinen, yleisesti suosittu ja tyylikäs nimi poikalapselle.
Tyttö olisi Eeva - helppo, myös kansainvälinen ja pirteä, hauska nimi tytölle.

7. Millaisin eväin yrittäisit ennaltaehkäistä tätä lasta syrjäytymästä, alkoholisoitumasta ja ajautumasta tuhoisiin ihmissuhteisiin?

Antaisin tämän lapsen kokeilla omia rajojaan turvallisesti jo lapsuudessa turvallisessa kotiympäristössä. Kasvatus olisi turvallisiin rajoihin asti aika vapaata, ja lapsen omaa persoonallisuutta myötäilevää. Alkoholilla ei ole sijaa perheessämme, ei myöskään juhlien aikaan. Teini-iässä yrittäisimme kumppanin kanssa seurata lapsen menoja ja kaveripiiriä. Terveellä itsetunnolla varustettu, kotona hyvin kohdeltu tyttö/poika tuskin kauaa katselee huonosti häntä kohtelevaa ihmistä myöhemminkään elämässä.

8. Mistä asiasta suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa olet eniten huolissasi ja mitä toivoisit asialle tehtävän?

Asun Kontulassa, joten alkoholismi ja alkoholiin positiivisesti suhtautuva ilmapiiri hämmentää. Kontulan keskustassa hyvin monella on kädessään joko tupakka, kaljapullo taikka energia/virvoitusjuoma. Nämä ovat pahasta terveydelle, ja baarin sijaan näitä ihmisiä tulisi ohjata mm. liikuntaharrastusten pariin. Yleinen terveyden huonontuminen ja jo keski-ikäisten erilaiset rappeuttavat sairaudet huolettavat. Myös yleinen kiireinen ilmapiiri ja asioiden tekeminen stressissä sen suurempia miettimättä aiheuttaa vahinkoa. Toivoisin raittiimpaa, rauhallisempaa menoa.

9. Jos lääkärisi sanoisi että kuolet pian ellet rupea päivittäin harrastamaan yhtä vapaavalintaista urheilulajia, mikä olisi valitsemasi jokapäiväinen urheilulaji? Miksi pidät siitä?`

Käveleminen. Pudotin viime vuonna 13 kiloa ulkoilmassa reippaasti kävelemällä lähes päivittäin. Kävely on rauhallista, mutta pitkillä matkoilla tehokasta liikuntaa. Kävellessä loukkaantumisvaara on pieni, ja ulkona huomaa myös vuodenajanvaihtelun merkkejä, mikä antaa mukavan tunteen, että kaikki menee eteenpäin omalla painollaan.

10. Nimeä kolme tärkeintä asiaa, joissa puolison ja sinun pitäisi / pitää sopia yhteen, jotta liitto olisi onnellinen.

1. Rakkaus - toisesta tällöin välittää ja haluaa pitää toisesta huolta. Omaan kumppaniin muotoutuu elämänpituinen halu olla ja tehdä asioita yhdessä. Yhdessä kuljettu matka lujittaa suhdetta.

2. Luottamus puolin ja toisin - normaaleja, mieleltään terveitä ihmisiä kun ollaan, niin häviää turhat pelkotilat mm. siitä, että kumppani katselisi muiden naisten perään. Mustasukkaisuus on pelkoa, ja sellainen käy ihan oikeasti mielenterveydelle. Molempien.

3. Vapauden anto - puolisoiden pitäisi vapaasti saada olla omanlaisiaan, vuodet kuitenkin muokkaavat kumppaneita samanlaisiksi, kun jommankumman tapa tehdä jokin asia todetaan molempien puolesta paremmaksi. Ennen mm. söin paljon kukkakaalia, ja aloo-ghobia, mutta kumppanini huomautti sen sulavan huonosti vatsassa. Luettuani aiheesta päätin käyttää kukkakaalia vain pienempinä annoksina aterioilla.

11. Jos hirmuinen tyranni ottaisi vallan ja julistaisi että jokaisen on yhtäkkiä leijonille syöttämisen uhalla ihan pakko vaihtaa uskontoa, ja uskonnottomien liittyä johonkin uskontokuntaan, minkä uskonnollisen ryhmittymän valitsisit ja miksi?

Buddhalaisuus on lähellä sydäntäni, koska se korostaa mielenrauhan tärkeyttä. 

Perinteisiä hääkuvia

Poikaystäväni elämä on tullut sellaiseen vaiheeseen, että olen alkanut vihjailla hänelle naimisiinmenosta. Aiemmin hän on suorastaan tuohtunut otettuani asian esille, mutta on alkanut olla nyt hieman leppeämpi. Minuun on iskenyt voimakas häähumu, vaikkenolemenossahänenkanssaannaimisiin. Selailin ja tutustuin perinteisiin marathihäihin.

Ihan pakko jakaa ihania kuvia:

 

Tässä kuva perinteisistä marathihäistä. Marathimorsiamen tunnistaa otsalle tulevasta helmikoristeesta

Julkkikset näyttää taviksilta

Tämä blogiteksti on aika mauton ja ala-arvoinen. En kannata tämän lukemista, vaikka minulla on pakottava tarve kirjoittaa Yahoo!n nappaamista julkkiskuvista. En ole koskaan nähnyt julkkiksia niin taviksen näköisinä, kuin tänään eksyessäni Yahoo!n julkkisgalleriaan. Yahoo!n toimitus julkaisee epäonnistuneita kuvia filmitähdistä, epämääräisillä ilmeillä. Heidän käyttämänsä voimakas salama paljastaa tähtien meikit ja hiuslisäkkeet/värit sekä kosmeettiset toimenpiteet aika räikeästi. Pahoittelen tätä mautonta kuvagalleriaa, jonka nappasin Yahoo!n viihdesivuilta.

Facebookista poistuminen

Kait tästä pitää kirjoittaa, ettei kukaan ihmettele mitään. Kirjauduin Facebookiin viime viikolla ja kauhukseni huomasin, kuinka seinäni oli muuttunut aikajanaksi! Kaikki aiemmin poistamani materiaali oli ilmestynyt uudestaan esille. Entinen miesystäväni törötti etusivulla jäätelö kourassa "Rakas vaimoni tule jäätelölle". Kuva oli vuodelta 2009 ja poistettu palvelusta jo aikoja sitten. Järkytyin, mitä kaikkea vanhaa kuonaa oli työntynyt nyt kaikkien nähtäville. Klikkailin aika nopeasti asetukset -> käyttäjäasetukset -> deaktivoi profiili.

Aika-ajoin nettiin tullessa tekee mieli avata Facebook, kun vanhasta tavasta hiiri selailee linkkiä valikosta. 667 kaveria oli aivan liian paljon! Ahdisti, kuinka esimiehet, työkaverit, vanhat opettajat, -poikaystävät, -luokkakaverit ja muut tuttavuudet olivat siellä kuin hyllyillä. Avaan jossain vaiheessa uuden profiilin vain etunimillä, ja siihen mahtuu vain noin 50 tuttua.

Tuntuu kuin valtava menneisyyden taakka olisi tippunut harteilta. Kun vanhat tutut eivät enää kuulu elämään, ei vanhoilla tapahtumillakaan ole juuri väliä. On kuin aloittaisi uudestaan nykyhetkestä.

Toisaalta välillä kaipaa juttuseuraa, eikä netissä ole ketään, kenelle kirjoittaa. Poikaystäväni on ehkä sairastunut masennukseen, mitään emme ole ammattilaisella diagnusoituttaneet. Yhteisöpalveluun en siis ainakaan ihan heti uutta profiilia ole luomassa, virutaalielämän ulkopuolella kun on niin paljon muitakin asioita mietittävänä.

"Näyttää intialaiselta"

Katselin Maryam al-Maktoumista kertovaa videota Youtubessa, jolloin näin intialaisen miehen kommentin "Näyttää intialaiselta". Tätä samaa "Näyttää intialaiselta", kuulee hoettavan kuin mantraa. Jos jossakin päin maailmaa on kaunis, tummapiirteinen nainen, näyttää hän intialaisen miehen silmissä intialaiselta. Vaikka Maryamillakin on oikein jalostuneet arabialaisen piirteet kaunista kyömynenää myöten, näyttää hän intialaiselta. Joskus tämä on saanut minut ärsyyntymään, kun vaikkapa brassikaunottaria nyt kutsutaan intialaisen näköisiksi, vaikka näyttäisivät päällepäin aivan latinoilta. Jotenkin se tuntui aina ennen rasistiselta ylimielisyydeltä. Nyt ajattelen siitä positiivisesti, olisi nimittäin ihanaa, jos aina kauniin vaalean naisen nähdessään suomalainen mies ennättäisi sanomaan "näyttää suomalaiselta". Suomalaisena naisena hykertelisin onnesta. Intialainen mies usein kunnioittaa intialaista naista enemmän kuin muita, hänet on siihen kasvatettu pienestä pitäen.

Välillä tämä ärsyttää minua, mutta ehkä olen vain kateellinen ja keskenkasvuinen. Harmittaa, kun suomalaisilla miehillä ei ole noin jaloa kantaa suomalaisnaisista. Esimerkkinä erittäin ärsyttävästä tilanteesta kerron, kuinka lukemassani lehdessä oli kuva tummaihoisista, kuihtuneista desimaalaisnaisista. Huikkasin intialaiselle miehelle vieressäni, että "uutinen Intiasta". Hän näki kuvatekstissä puhuttavan Sri Lankasta ja kommentoi oitis, etteivät moiset käppänät näytä ollenkaan intialaisilta. He ovat selvästi Sri Lankasta, sillä eihän intialainen nainen olisi niin kauhtunut. Voi että ärsytti, onko normaalia?

Diana Penty

Vuonna 1985 syntynyt, Cocktailissa näytellyt Diana Penty on raikas uusi kasvo Bollywoodissa. Tällä tytöllä tulee varmasti olemaan paljon töitä elokuva-alalla.

Dianan kasvoissa yhdistyvät Freida Pinton leveäleukaisuus, Priyankan silmät ja Deepikan nuorekkuus. Hän siis jopa näyttää aivan näyttelijältä! Hänen myötään jälleen yksi malli
on lyönyt itsensä läpi Bollywoodissa, kohtahan siellä on pelkkiä malleja ja kauneuskuningattaria!

Dianan kasvot ovat sellaiset, että silmäni löytävät niistä kiinnekohtia ja jää mielellään katsomaan häntä.
Toisin on esimerkiksi Katrinan kanssa, hänen kasvonsa ovat niin suorat, että katseeni suorastaan liukuu hänen ohitseen. Katrina on kaunis. En tiedä, onko muilla näin, mutta olen aina pitänyt pieniä, suoria kasvoja silti jokseenkin tylsinä ja mielenkiinnottomina.

-13 kiloa

Uutena vuotena lupasin itselleni painavani 2013 vuoden tammikuussa 42 kiloa. Painoin tuolloin 58 kiloa ja paino on nyt ensimmäisten kuuden kuukauden aikana tippunut peräti 13 kiloa.

Tässä kuvaa 58 kiloisena ja nyt 45 kiloisena.

Paino on toukokuusta asti pysynyt 45:ssä, sillä silloin oivalsin, ettei painonpudotus tuonut mitään lisäonnea parisuhteeseen, saati elämään yleensä. Toki voin nyt paremmin ja olen energisempi, mutta silti.. Poikaystäväni on kannustanut minua kuntoilemaan, mutta lopulta minun oli pakko myöntää hänelle, ettei ulkoinen painonpudotus muuttanut sisintä oloani miksikään. Ainoastaan töissä huomasin muutoksen, kun olin entistä aktiivisempi osallistumaan ja tekemään työtehtäviä kunnon kohentuessa.

Olen aikasemminkin ollut dieetillä, mutta silloin paino on liikkunut jojona. Nyt, kun olen ottanut painonpudotuksen tueksi buddhalaisia harjoituksia, on syönnin ja ajanhallinta muuttunut huomattavasti parempaan suuntaan. Enää en halua hotkia ja syödä epämiellyttäviä ruokia, vaan valmistan ateriat mieluiten kotona buddhalaisten periaatteiden mukaan. Jollei ruokaa halua syödä rauhassa pureskellen ja jokaisen suupalan tiedostaen, kannattaako sitä syödä ollenkaan? Huomasin, että tiettyä ruokaa en halua suuhuni kuin nopeasti nieltynä, mm. makkaran pureskeleminen hissuksiin osoittautui vastenmieliseksi. Nopeasti tulee hotkittua myös mm. rasvaa tihkuvat donitsit ja sipsit, niitä en voi enää tiedostaen syödä. Samalla yksinkertainen, tuore ruoka on tullut kuvioihin, ja olenkin innokkaasti ilmoittanut kiinalaiselle tuttavalleni, että syön nykyisin aika paljon yksinkertaista kiinalaista ruokaa, hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä.

EIlen luin Image-lehdestä, kuinka monet aloittavat kuntoilun sen tunteen pohjalta, ettei itsellä ole enää niin paljon arvoa, että kysyntää riittäisi. Kirjastossa käydessä huomasin, kuinka paljon uusia fitness- ja painonhallintalehtiä lehtiosastolle oli ilmestynyt. Ollaan niin maallisia, että omaa vartaloa harjoitetaan enemmän kuin mieltä. Joogalehden artikkelit keskittyivät paljolti kehoon ja venyvyyteen oikean päämäärän, rauhoittumisen sijaan. On ollut vaikea perustella poikaystävälle, miksi himourheilu on ollut niin passiivista ja miksi en ole enää viime kuukausina laihtunut. Paino kyllä pysyy 45:ssä ilman urheiluakin, kun syön terveellisesti. Lisäurheilu pudottaisi vielä painoa ja vuoden loppuun mennessä on tavoite olla 42 kiloa... mutta mitä sitten? Mitä teen 42:lla kilolla? Vaatteet istuvat paremmin ja jaksan paremmin, mutta en ole tyytyväisempi tai tyytymättömämpi itseeni kuin ollessani 58. Poikaystävänikin kohtelee minua aivan yhtä ystävällisesti kuin silloin, ollessani 58 kiloa.

Lopuksi haluan liittää tähän vielä Dalai Laman mietteitä karmasta, mitä seuraa mistäkin moraalittomasta teosta. Poimin nämä Dalai Lama, Avosydämin (Tammi, 2001)-kirjasta. Olen itse syyllistynyt joihinkin noista teoista ja myönnän, noinhan siinä kävi. Buddhalaisuuden mukaan epähyveellisen teon vaikutukset kasvavat ajan mittaan, jolloin tänään tehty moraaliton teko vaikuttaa elämään enemmän tulevaisuudessa, kuin tänään.

Tappaminen - lyhyt elinikä, sairauksia ja kasvava taipumus tappaa
Varastaminen - voimavarojen puuttuminen, taipumus joutua varkauksien uhriksi, kasvava taipumus varastaa
Aviorikos - uskottomuutta, petoksia, epärehellisiä kumppaneita
Valehteleminen - muut puhuvat hänestä pahaa ja valehtelevat hänelle, eivät usko häntä,
Pahan puhuminen - yksinäisyys, hankaloittaa muiden elämää
Törkeä puhe - solvauksia, vihainen asenne
Juoruilu - muut eivät enää kuuntele, vaikka hän puhuu taukoamatta
Pahantahtoisuus - saa pelkäämään ja vahingoittamaan muita
Ajattelemattomat näkökannat - uskomuksia, itsepäisyyttä, vaikeuttaa ymmärtämistä ja hyväksymistä

The Road Home

Katsoin tänään tämän aivan ihanan elokuvan, Road Home. Lisään sen suosikkielokuviini. Jotkut elokuvat suorastaan hengittävät aitoa rakkautta, mikä on parasta elokuva-antia ikinä.


Lämmin ja hyvä tunne jää elokuvan loputtua.