mercredi 31 mars 2010

Kirja: Shakespeare and the Loss of Eden

Luin Catherine Belseyn Shakespeare and the Loss of Eden (2001), lukuun ottamatta Raamatusta puhuvia lukuja. 1600-luvulla järjestetty avioliitto oli osa englantilaista kulttuuria, ja naisten oli maksettava isot myötäjäiset uusille perheilleen. 12-vuotias lapsi oli aviokypsä, vaikkakin useimmiten avioiduttiin 21-vuotiaina. 1500-lukua ennen ja osittain 1500-luvullakin romanttinen kirjallisuus kuitenkin keskittyi rakkauteen avioliiton ulkopuolella, vaikka kirkko ei semmoisesta tykännyt. 1600-luvun romantismi palautti hohdon avioliiton ulkopuolisiin romansseihin, myös Shakespearen tarinoissa.

Kirjassa pohditaan 1600-luvun ydinperhemallin problematiikkaa siltä pohjalta, että sopimuspohjainen läheisyys kasvattaa piittaamattomuutta ja kaunaa, kun rakkaus muuttuu itsestäänselvyydeksi. Ennenpitkää rakkaus muuttuu kahleiksi ja koviksi odotuksiksi, esim. tyttölapsen odotetaan ilman muuta menevän naimisiin vanhempien osoittaman pojan kanssa vanhempienrakkaudesta. Järjestetty rakkaus muuttui 1600-luvulla usein hyväksikäytöksi, fyysiseksi ja mentaaliseksi pahoinpitelyksi.

Shakespearen näytelmässä As You Like It veljekset Oliver ja Orlando ajautuvat veljesrakkauden vaatimusten uhreiksi, kuin Kain ja Aapeli Raamatussa. Pienempi veli odottaa isommaltaan sitä osaa ja huomiota, jonka hänen mielestään kuuluisi saada automaattisesti olemalla pikkuveli. Sitä hän ei saa. Kain ja Aapeli päättyy toisen veljen surmatessa toisen, mutta As You Like It nimensämukaisesti päättyy kuin yleisö haluaa veljeksien tehdessä sovinnon.

Avioliitossa sovittua rakkautta varjostaa usein mustasukkaisuus. Shakespearen tarinassa Cymbeline (1610) Iachimo piilottautuu Imogenin huoneen arkkuun. Imogenin nukkuessa Iachimo lähestyy häntä, puhuu raiskauksesta ja pysähtyy tarkkaillen huoneen sisustusta. Hän kiinnittää huomiota nukkuvan Imogenin rinnalla olevaan luomeen ja varastaa tältä rannerenkaan. Sitten hän menee takaisin arkkuun ja seuraavana päivänä kertoo Imogenin aviomiehelle tämän olleen uskoton. Imogenin aviomies velloo mustasukkaisuudessa, eikä tiedä uskoako vai eikö uskoa. Toisaalta Cymbeline, jonka vaimo on petollinen, ei voisi ikinä kuvitella vaimoaan pettämässä.



1600-luvulla vastanaineet saivat usein lahjaksi puusta veistetyn sängyn, johon oli veistetty kuvaelma lankeamuksesta. Sängyt olivat arvokkaita ja usein kulkivat perintönä suvussa. Lankeamus oli myös kirjailtujen makuuhuoneiden seinälakanoiden aihe, sekä aiheesta piirrettiin myös lautasiin. Tämä muistuttaa Eevan lankeamisesta ja naisen petollisuudesta. Kuvat ensimmäisen avioliiton paratiisiielämän rikkoutumisesta ja siitä, kuinka Eevaa rangaistiin antamalla hänelle synnyttämisen taakka muistuttavat uskottoman avioliiton helvetistä.

Shakespearelainen vapaa rakkaus kuitenkin pohjautuu samaan kuin Aatamin rakkaus: haluun. Halu on aina yhteydessä saavuttamattomaan, ja saavuttamattomuus saa halun palamaan. Tyydytetty rakkaus voi toisaalta muuttua kesyksi ja kotiutuvaksi, pesän perustamista varten.

Shakespearen näytelmissä vapaista rakastuneista kasvaa runoilijoita, ja rakkautta kuvaillaan sanoituksilla. Shakespearen sanoin: "Oi rakkaus anna anteeksi, kun laulan sinusta taivaallisesta ylistystä, niin maallisella kielellä niin maalliseen tapaan." Rakkauden ollessa persoonallista se on myös yleistä, ja antaa katsojille eläytymisen ja etäisyyden hurmaa. Vapaa rakkaus myöhemmin voitti järjestetyn rakkauden, ja järjestetyt avioliitot loppuivat Englannissa myöhemmin.

mardi 30 mars 2010

Kirja: A pictorical history of Indian cinema

Luin Firoze Rangoonwallan Intian elokuvateollisuutta käsittelevän kirjan A pictorical history of Indian cinema. Kirjoittaja on töikseen Intialainen filmikriitikko, mutta kirja on julkaistu 1979, joten Shahrukia ei tässä näy :( Kirjassa on niin hienoja kuvia, että tekee vähän mieli leikata ne irti. Olen koonnut tähän joitain kiinnostavia otteita kirjasta:

Ensimmäinen intialainen elokuva julkaistiin Bombaylaisessa hotellissa 1896. Intialaisissa elokuvateattereissa oli musiikin soittajia, kun itse elokuvat olivat vielä äänettömiä. Sittemmin intialaisia elokuvia on leimannut myyttisyys ja melodramaattisuus. Ensimmäiset kehittyneet elokuvat kertoivat jumalista tai jumalien palvojista.


Ensimmäiset oikeat elokuvatähdet olivat mykkäfilmien Patience Cooper ja Khalil. Jo 1900-luvun alkupuolella kalliin elokuvatähden palkkaaminen oli riskialtista, sillä kalliiden tähtien palkat pystyivät syöksemään kokonaisia filmiyhtiöitä konkurssiin, mikäli elokuva floppasi. Puhumattakaan elokuvista, joissa on monia tähtiluokan näyttelijöitä samassa filmissä.

Intialainen elokuvayleisö on aina hakenut eskapismia elokuvateatterista, ja halajaa fantasiaa. Intialaisten unelma olla kaksin tytön/pojan kanssa on aina ollut suosittu "elokuvaelämys". Nykyään seurustelukulttuuri kuulemma kuuluu monen koululaisen arkeen Intiassa, joten ehkä siksi(kin) romantiikkaa saa nykyisin harvemmin valkokankaalla. Tuntuukin, että nykyaikaan, kun vähän kaikki on sallittua tai ainakin mahdollista aikuisille, elokuvat ovat entistä enemmän nuorille suunnattuja. Discojen glamouria, vapaata nuoren aikuisen elämää, sellaista, mistä nuorilla ei vielä ole kokemusta ja jota he vielä ihannoivat, mutta joka on aikuisten tiedossa jo merkityksetöntä.


Ensimmäisissä äänielokuvissa oli lauluja 20-40, ennätys on Indra Shabban 71 laulua. Musiikkikohtaukset vähenivät, ja nyt normi on 4-6 laulua/elokuva.




Hellien hetkien näyttäminen oli ihan normaalia 30-luvun intialaisissa elokuvissa. kuvassa Devika Ranin Karma (1933) ja toisessa Sita Ranin A Throw of Dice (1930). Ulkomailla kuvattu Sangam (1964) aloitti filmien kuvaamisen ulkomailla.


Hema Malini toi ammattitaitoista bharatnatyam-tanssia elokuviin.


Naisten kasvojen peittävää huivien käyttöä on naisasialiikkeet kritisoineet, mutta filmeissä ei olla siihen otettu kantaa. Jossain elokuvassa mies naittaa vahingossa rakkaansa muslimiystävälleen, koska ei tunnista tätä dubatan alta. Toisessa filmissä mies menee väärän naisen kanssa naimisiin, koska tunnisti tämän huivista, ei kasvoista.


Tykkäsin kirjasta, mutta se oli 40:ssä vuodessa hieman vanhentunut. Historiallinen kertaus intialaisen elokuvan taipaleesta 1800-luvulta 1970-luvulle on mielenkiintoinen.

Iltalukemista


Kävin kirjastosta haalimassa vähän iltalukemista: 6 kirjaa Bollywoodista, 2 arabien historiasta kertovaa opusta, sekä 2 Shakespearen kertomusta. Lukuenergiaa antaa puolalaiset maitoiset toffeekarkit.

Päätin jättää Andrewn oman onnensa nojaan, menen nykyään aikaisemmin nukkumaan, enkä edes ole paikalla, kun hän avaa koneen myöhään illalla töidensä jälkeen. Olen todella kyllästynyt miehiin ja seurustelusuhteisiin ja sovittuihin avioliittoihin (jollaista hieman yrittelin Aladinin kanssa). Vertailin elämäni sinkkuaikoja ja seurusteluaikoja, ja huomasin, että sinkkuaikoina olen pitänyt itsestäni parempaa huolta. Yksi kaveri sanoikin Facebookissa "ylittäneensä seurusteluiän". Ehkä joskus joku "oikea" tulee kohdalle, mutta anti nyt olla.

Eilen Andrew tuli online, kun olin vielä koneella. Tunnen aina piston sydämessä kun kuulen hänestä. Selvitin, että se johtuu stressihormonien nopeasta laukeamisesta elimistöön, jonka seurauksena sydän joutuu tekemään enemmän töitä pumpatakseen verta kehoon. Ilmiö on todellinen rasite sydämelle ja vaarallista siis terveydelle.

vendredi 26 mars 2010

Bollywood-sisustus: Kisna (2005)

1940-luvulle sijoittuva elokuva Kisna on rakkaustarina kahden rakastavaisen riistävästä suhteesta ja heidän repeämisestään karman (hyveiden) ja dharman (velvollisuuksien) välillä. Vivek Oberoi näyttelee pääosaa. Sisustuksena hieno sininen palatsi:


Ulkosali on upea suihkulähteineen ja arkkituehtuureineen.


Aulasta aukeaa parveke, jonka luona on keittiö ikkunalautoineen.


Parveke on hyvin tilava, siellä on samanlaisia suihkulähteitä kuin ensimmäisessä kuvassa.


Tyttöjen huoneessa on valkoinen sisustus.


Ulkoa palatsi näyttää tältä.

samedi 27 février 2010

Eristyksissä

Kahdella parhaalla ystävälläni, joiden kanssa asun, taitaa olla säpinää. Tuntuu, että he haluavat kovasti viettää aikaa lähekkäin olohuoneen sohvalla tai minun ja ystävättäreni huoneessa. Olen täällä toisessa huoneessa, enkä oikein tiedä miten liikkua näissä neliöissä, kun tuntuu, että olen vain heidän tiellään. Onneksi minulla on täällä Internet.

vendredi 26 février 2010

Viimeinen mies elossa

Elokuvassa The Last Man on Earth (1964) Robert Morgan on maailman ainoa jäljelläoleva mies. Euroopassa koko väestön lamauttanut virus on levinnyt ilmateitse Amerikkaan.

Päivisin Robert kuskaa ruumiita teiltä roviolle, öisin hän pysyttelee turvassa kotonaan zombeina henkiin heränneiltä tuttaviltaan, jotka yrittävät murtautua hänen taloonsa ja tehdä hänestäkin zombien. Elokuva kulkee kahdella tasolla. Sen symboloima zombien painostus alkaa elämässä varhain, on uskontuputtajia, on pakollisia epämukavia vaatteita, on pakollisia baarireissuja... Vainoajia riittää, jos haluaa olla riippumaton ja joukkoon kuulumaton.



Robert katsoo vanhoja filmejä lapsensa syntymäpäiviltä. Onnellista perhe-elämää. Hauskuttelu videolla räjäyttää hänet mielipuoliseen nauruun, joka pian saa hänet epätoivoiseen itkuun. Häneltäkin mennyt vaimo ja lapsi tämän Euroopasta tulleen taudin mukana. Muistoissa ovat ne ajat, kun Robertin vaimo ja lapsi sairastuivat, ensin tulivat sokeiksi ja sitten lamaantuivat päivien ajaksi. Toisella tasolla 60-luvulla kiihtynyt perheiden hajoaminen ja avioerojen suuri kasvu koskettaa, viitataanpa siihen elokuvassa tai ei.
Viisi vuotta yksinäisyyttä ei ole ollut sellaista elämää, mitä Robert olisi halunnut elää. Eräänä päivänä autokaupasta uutta "lahtausautoa" valitessaan Robert näkee villakoiran. Tämä on elokuvan liikuttavimpia kohtauksia, kun mies riemastuu täysillä nähdessään pienen eläimen. Robert seuraa koiraa, mutta ei löydä tätä mistään. Sen sijaan Robert löytää vastikään keihäällä tapettuja ruumiita. Hän ei siis olekaan ainoa taudista selvinnyt. Kuka tappaa eläviä keihäillä?
Seuraavana päivänä Robertin ollessa ulkona hän näkee naisen. Suostuttelun jälkeen hän lupaa tulla Robertin luokse turvaan. Nainen on peloissaan, ja jokainen peloissaoleva on helppo saastuttaa. Toisella tasolla peloissaanolevat on helppo sairastuttaa henkisesti. Nainen pelkää valkosipulia ja omaa kuvaansa katsomista. Vaikka naisessakin on virus (pelkoa), hän on sille immuuni saadessaan pistoksen. Nainen kertoo koko maailman pelkäävän Roberttia, miestä, joka kävelee päivisin ja nukkuu öisin. Robert siirtää vertaan naiseen, jolloin tämäkin tulee terveeksi. Yhdessä he voisivat vertaan siirtämällä saada koko maailman terveeksi.


Kerron tässä kappaleessa, miten elokuva päättyy. Robertin entinen ystävä pääsee yöllä murtautumaan taloon, ja puree naista tehden hänestä jälleen sairaan. Samalla muut zombie-taudille immuunit, virusta (pelkoa) veressään kantavat ovat tulleet Robertin talolle hänet tappamaan. Syntyy ajodraama, jonka päätteeksi Robert jouksee kirkkoon ja tulee tapetuksi alttarille. Kuoleva Robert julistaa "Ja he ovat peloissaan minusta. Koska minä olen maailman viimeinen mies."

jeudi 25 février 2010

Aforismeja

Olli-Jukka Jokisaarella on avaramietteinen blogi, josta keräsin suosikkejani:


"Kuunteleminen tekee kuuliaiseksi ei näkeväksi.

Mielenterveyden hoitaminen lääkkeillä parantaa monta yritystä.

Minulla ei ole mitään syytä olla ystävällinen niille, joita rakastan. Minä rahastan.

Rikkaan ja köyhän ensimmäinen valhe: minä olen tämän ansainnut.

Tuotemaailma rakensi itselleen Frankensteinin hirviön: ihmisen.

Ihminen näyteikkunassa rikkoo täydellisyyden.

Epäilijää vielä siedetään, kyseenalaistajaa tuskin, ihmettelijää ei koskaan.

Totuudenpuhujat maksattavat valheen kuuntelijoillaan.

Koneen olemassaolo on tarkoitus, ihmisen olemassaolo sattuma.

Miksi tarkoitus olisi sattumaa arvokkaampi?

Tasa-arvoa ei ole kuin rahalla.


Rakastamme itseämme sen verran kuin meitä on rakastettu. Mistä itseviha tulee?

Kun halutaan enemmän, alkaa sota (Paronen). Kun halutaan liikaa, syntyy perikato."

Liz Hurley De Beers Love Ball Lontoossa

Mita ihmetta Liz Hurleylla oli mielessa, kun lahti timanttijuhliin lapinakyvassa sarissa ilman aluspaitaa? Minulle on ihan sama, laillistetaanko naisten rintojen nayttaminen julkisilla paikoilla vaiko ei, mutta perinteisen intialaisen naisen ylpeydenaihetta ja kansallisvaatetusta ei saisi nain hapaista.


mercredi 24 février 2010

Bollywood-sisustus: Karma

Karma (1985) on kansallismielinen, hieman progandahtava elokuva, jossa poliisi ja kolme kuolemantuomion saanutta rikollista pelastavat Intian ulkomaalaisilta terroristeilta. Elokuvassa on kasapäin kliseitä. Sitten sisustukseen:



Elokuva alkaa kaksikerroksisessa talossa, jonka aulassa on paljon kalusteita. Ei siis värikästä sisätilatanssia luvassa tämän talon asukkaiden juhlissa elokuvan aikana. Asunnossa ei ole kreikkalaisia pylväitä tällä kertaa, ei perhevalokuvia/perheenjäsenistä tehtyä taulua, eli elokuva ei kerro pääasiassa tämän talon perheenjäsenten tunteista.



Tässä terroristin tyttären huone. Yksi Intiaa pelastavista rikollisista on heti rakastunut häneen ja hän häneen.




Huomaa tyypillinen "laatikkopohjainen" sohva, useissa Bollywood-elokuvissa käytetään tuommoisia. Oikeassa alanurkassa näyttäisi olevan puumallinen koruteline, miksi en löydä semmoisia mistään?

mardi 23 février 2010

Karhu ajaa polkupyörää

Venäjäblogissa on huima video, jolla karhu ajaa polkupyörää.

Vihaan vihaa

"'Katsokaa miten hän mukiloi ja hakkasi minua,
miten hän iski minut maahan ja ryösti minut.'
Jos elät tällaisten ajatusten vallassa, elät vihassa.

'Katsokaa miten hän mukiloi ja hakkasi minua,
miten hän iski minut maahan ja ryösti minut.'
Heitä pois tällaiset ajatukset ja elä rakkaudessa.

Tässä maailmassa ei viha ole koskaan hälventänyt vihaa.
Vain rakkaus hälventää vihan. Tämä on sääntö,
vanha ja muuttumaton laki.
Sinäkin lähdet täältä pois.
Kun tiedät sen, miten voit riidellä?"
- Dhammapada

Monimutkaisuuden hallinnasta

Miespalvelu-blogissa oli mainio kirjoitus monimutkaisuudesta:

"Usein monimutkaisuuden hallintaan tarjotaan helpointa ja harhaisinta ratkaisua, pyrkimystä yksinkertaisuuteen. Yllä olevassa kuvassa on esitelty kaavioita ihmisen fyysisestä rakenteesta, luurangosta, lihaksistosta, verenkierrosta ja hermostosta. Kun tähän lisätään mielen ja ajattelun alueet, itse ihminen ei ainakaan ole yksikertainen.


Yksinkertaisuus, sen kehittäminen, suosiminen ja pyhitys kuuluvat totalitaarisiin järjestelmiin, joissa suvereeni ihminen on alistettu. Näitä järjestelmiä ovat kaikki ajatuksiltaan, rakenteiltaan ja johtamistavoiltaan konservatiiviset alat kuten kuvataide, näyttelykoirien jalostus, liikkeenjohto, koululaitos.

Pahin yksinkertaistamisen yhdistelmä syntyy kun keskinkertainen, valtaan pyrkivä, alistunut konservatiivi saa koulutuksen. Koulutus vahvistaa kaikkea mahdollista harhaa kieltää maailman monimutkaisuus ja kykyä hallita sitä. Yksinkertaistamiseen vaipuneen ihmisen tunnistaa helposti: hän käyttää paljon sanontoja, lainauksia ja vertauksia, hän ei ota selvää kantaa asioihin vaan ”haluaa ottaa huomioon erilaisia näkemyksiä” (piilodiplomaatti), hän harrastaa vain toisen käden/asteen harrastuksia (valokuvaus, kuorolaulu, karaoke, autojen tuunaus, kansallispuvut, tanhu, kaikki kilttien tyttöjen ja amisviiksipoikien puuhat) eli ei ole itse ns. ensimmäinen liikutaja, vaan perässäkulkija.


Naiset hallitsevat monimutkaisuutta helpommin kuin miehet. Monimutkaisuuden alueella historia ja tytöt-pojat -roolitus ei ole suosinut naista ja keskinkertaiset miehet ovat saaneet ansiotonta etua.

Missä se uusi nainen sitten on? Hyvin todennäköisesti monimutkaisuuden hallinta ja johtaminen on naisten hallussa joskus, mutta ei konservatiivi-länsimaalaisten. Pikemminkin uusi luova ja toimintakykyinen nainen on hyvän koulutuksen saanut, laaja-alainen ja monipuolinen mustaihoinen ja kehitysmaista lähtöisin oleva. Etelä-Amerikka ja Afrikka ovat etusijalla siinä missä Pohjois-Amerikka ja Eurooppa ovat taantuvia."


Koko bloggaus luettavissa Miespalvelublogissa.

lundi 22 février 2010

Shahid ja Kareena

Shahid ja Kareena ovat hyvissä väleissä erosta huolimatta. Jopa Kareenan uusi mies Saif Ali näkee Shahidin normaalina ja mukavana kaverina. "Kareenalla ei ole ongelmaa kenenkään kanssa", sanoo hänen edustajansa.

Väleissä erosta huolimatta.

Toista se on Aishwarya Railla, joka pakoilee entisiä poikaystäviään. Mukamas koska menneet on menneitä.

Anwar - Tohse Naina Laage

Rakastan tätä laulua, siitä on kaksi versiota, muslimiversio ja hinduversio. Käänsin sanat harkitulla epätarkkuudella:





Tohse Naina Laage Piya Saaware
Silmäsi koskevattavat minua, henkinen rakatajani
Nahin Bas Me Ab Yeh Jiya Saaware
En voi enää pidätellä sydäntäni, henkinen rakastajani

Mohabbat To Ek Jaaveda Zindagi Hai
Rakkaus on ikuinen elämä

Tohse Naina Laage Mili Roshni
Silmäsi koskettivat minua, siten löysin valon
Tohse Man Jo Laaga Mili Zindagi
Sydämesi jos kosketti minua, siten löysin elämän

Mohabbat Ki Hai Daastaan Zindagi
Rakkauden tarina on elämä
Mohabbat Na Ho Toh Kaha Zindagi
Rakkaudetta missä on elämää?

Shama Ko Pigalne Ka Armaan Kyun Hai?
Miksi lamppu halajaa sammua palaen?
Patange Ko Jalne Ka Armaan Kyun Hai?
Miksi koi halajaa kuolla tuleen lentäen?
Isi Shaqt Ka Intehaan Zindagi Hai
Haluaa niin, että tahdosta tulee elämän tarkoitus

Mohabbat Jise Baksh De Zindagani
Rakastava hakee armoa elämältä
Nahi Maut Par Khatm Uski Kahaani
Eikä kuolema päätä hänen tarinaansa

Kaise Jiya Jaaye - Ishq Bin?
Kuinka voi elää - ilman rakkautta?

Nahin Koi Insaan Mohabbat Se Khaali
Kukaan ei elä rakkaudetta
Har Ek Ruh Pyaasi, Har Ek Dil Sawaali
Jokaisen sielu on janoinen, jokaisen sydän hullaantuu



Mohabbat Jahaan Wahaan Zindagi Hai
Siellä missä on rakkautta on elämää
Mohabbat Na Ho Toh Kahaan Zindagi Hai
Rakkaudettomassa paikassa ei ole elämää

Nahi Maut Par Khatm Usaki Kahani
Rakastajan tarina ei pääty kuolemaan

dimanche 21 février 2010

Rakkaustesti

John Blanchard nousi ylös tuolilta, suoristi armeijan uniformunsa ja tarkkaili Grand Central juna-asemalla kulkevaa väkijoukkoa. Hän etsi tyttöä jonka sydämen hän tunsi, mutta kenen kasvoja ei; tyttöä, jolla on keltainen ruusu. John oli kiinnostunut hänestä kolmetoista kuukautta sitten Floridan kaupunginkirjastossa. Ottaessaan hyllyltä erään kirjan hän tunsi sydämessään kipinää, ei kirjaan painetun tekstin vuoksi, vaan marginaaleihin käsinkirjoitettujen viestien takia. Pehmeä käsiala viestitti mietteliäästä sielusta ja syvälle luotaavasta mielestä.

Kirjan etusivulla John huomasi omistajan nimen, neiti Hollis Maynell. Suuren työn ja tuskan taakse päästyään hän sai käsiinsä tytön osoitteen. Hän asui New Yorkissa. John kirjoitti hänelle kirjeen esitellen itsensä ja pyytäen häntä vastaamaan. Seuraavana päivänä John lennätettiin merien taa palvelemaan Toisessa maailmansodassa.

Seuraavan vuoden ja kuukauden ajan hän tutustui Hollisiin kirjeiden kautta. Jokainen kirje oli kuin siemen, joka putosi Johnin sydämen hedelmälliseen maaperään. Romanssi oli nupuillaan.

John pyysi valokuvaa, mutta Hollis ei hennonnut lähettää. Hänen mielestään John ei välittäisi, jos todella pitäisi hänestä.

Kun John palasi Euroopasta, hän ja Hollis sopivat tapaavansa 19:00 New Yorkin Grand Central asemalla.

"Sinä tunnistat minut keltaisesta ruususta", Hollis oli kirjoittanut.

Joten John oli asemalla etsimässä tyttöä, jota hänen sydämensä rakasti, mutta kenen kasvoja hän ei ollut koskaan nähnyt.

Annan herra Blacharding kertoa, mitä tapahtui:

Nuori nainen tuli minua vastaan, hän oli pitkä ja hoikka. Hänen vaaleat hiuksensa olivat hieman kiharalla; hänen silmänsä olivat siniset kuin kaksi kukkaa. Hänen huulensa ja leukansa olivat viehättävän vakaat, ja vaalean vihreässä kesämekossaan hän näytti tuoneen kevään henkiin.

Aloin kävellä häntä kohti, unohtaen tarkistaa olisiko hänellä keltaista ruusua. Kun liikuin, viettelevä hymy kohosi hänen huulilleen.

"Oletko tulossa minun suuntaani, merimies?" hän flirttasi.

Melkein kontrollittomana otin askelen lähemmäs häntä, mutta sitten näin Hollis Maynellin. Hän seisoi lähes suoraan tytön takana. Nainen hieman päälle 40, hänellä oli harmaantuva tukka, jonka hän oli sullonut kuluneen hattunsa alle. Hän oli muodottoman pyöreähkö, hänen tukevat nilkkansa pursusivat ulos lattapohjaisista kengistä. Tyttö vihreässä puvussa oli kävelemässä yhä kauemmas.

Tunsin sydämeni jakautuvan kahtia, toisella puolella halusin seurata häntä, ja toisella puolella yhä halusin tutustua siihen naiseen, kenen henkevyytensä oli todella ollut seuranani.

Siellä hän seisoi. Hänen kalpeat, pulskat kasvonsa näyttivät ystävällisiltä ja vastaanottavilta, hänen harmaat silmänsä loistivat tietynlaista hehkua. En epäröinyt.

Tästä ei tulisi rakkautta, mutta mahdollisesti jotakin kallisarvoista, ehkäpä jotain kallisavoisempaa kuin rakkaus. Ystävyyssuhde, josta olisin koko loppuelämäni kiitollinen. Menin tervehtimaan naista esitellen itseni, ja heti puhuttuani kavahdin pettymyksen tuomaa katkeruutta äänessäni.

Nainen hymyili ystävällisesti. "Minulla ei ole aavistustakaan, kuka sinä olet", hän vastasi. "Mutta se nuori nainen vihreässä puvussa antoi minulle tämän ruusun, ja pyysi minua laittamaan sen rintataskuuni. Hän käski minun kertoa sinulle, että hän odottaa sinua tuolla kadun toisella puolella olevassa isossa ravintolassa. Hän sanoi sen olleen jonkinlainen testi!"

-Alkuperäinen kirjoittaja tuntematon