Äkäinen Buddha

Thitch Nhat Hahn kirjasta "Being Peace":

Nainen, joka lausuu Buddhan nimeä kolme kertaa päivittäin, on jo kymmenen vuotta päättäväisesti toistellut "Namo Amitabha Buddhaa". Harjoituksesta huolimatta hän on aika ilkeämielinen ja huutaa herkästi muille. Joka päivä hän aloittaa harjoituksensa sytyttämällä suitsukkeen ja soittamalla kelloa.

Eräs mies halusi antaa naiselle opetuksen, ja juuri kun tämä oli alkanut rukouksensa, mies tuli hänen ovelleen ja huusi: "Rouva Nuyen! Rouva Nuyen!"

Koska hänellä oli harjoitus kesken hermostui hän, mutta sanoi itselleen: "Minun on voitettava vihani, joten en kiinnitä huomiota siihen." Sitten hän jatkoi: "NAMO AMITABHA BUDDHA, NAMO AMITABHA BUDDHA..."

Ystävä silti jatkoi huhuilua, ja nainen hermostui yhä enemmän. Hän mietti, antaisiko periksi, mutta päätti jatkaa harjoitusta: "NAMO AMITABHA BUDDHA, NAMO AMITABHA BUDDHA..."

Mies kuuli tämän ja jatkoi huhuilua: "Rouva Nuyen, rouva Nuyen.."

Nainen ei kestänyt sitä enää, hyppäsi ylös, paiskasi oven auki ja meni portille huutaen "Miksi käyttäydyt noin? Minä teen harjoitustani ja sinä huudat nimeäni yhä uudelleen!"

Herrasmies hymyili ja sanoi: "Minä vain kutsuin sinun nimeäsi kymmenen minuuttia ja sinä olet noin vihainen. Itse olet kutsunut Amitabha Buddhan nimeä nyt yli kymmenen vuotta; kuvittele kuinka vihainen hän jo mahtaa olla!"

Magadheera (Tollywood, 2009)

Magadheera on viihdyttävä ja romanttinen Tollywood-filmi, josta onneksi puuttuu eteläintialaisille elokuville ominainen kuvaustekniikoilla ylenpalttisesti leikkiminen (pysäytellään kuvaa, kuvataan kamera vinossa, hidastellaan ja nopeutellaan)


Prinsessa Mithravinda ja soturi Kalabhairava rakastivat toisiaan hyvin paljon 400 vuotta sitten.


Valitettavasti Mithravindalla oli kuitenkin intialainen isä, minkä takia yhteinen tulevaisuus aviopuolisoina ei onnistunut. Jalona miehenä Kalabhairava kunnioittaa prinsessan isän pyyntöä olla naimatta tämän tytärtä.


Prinsessaan on kiintynyt myös Senadipathi, jonka lempisana on "nadi", minun. Kun hän sen eteen liittää objektin, hänen on saatava se millä hinnalla hyvänsä. Eräänä päivänä hän lausuu "Mithravinda nadi".


Sitten vähän rukoillaan hindujumalia, taistellaan urdua puhuvia, erehdyttävästi pakistanilaisen oloisia vihollisia vastaan, jotka, kuten tehdään hyvin selväksi, ovat kurjia luusereita kun kuvittelevat vallanhimoissaan olevansa kuin jumalia, määräten viattomien elämästä ja kuolemasta.


Prinsessa ei muuta halua kuin Kalabhairavan, ja vuodattaa tuskissaan vertansa rukousalttarille.


Kalabhairava ei myönnä rakkauttaan Mithravindalle tässä elämässä, minkä takia heidän sielunsa syntyvät yhä uudelleen ja uudelleen rakkauden vainoamina. Yli lukuisten kuolemien prinsessaa himoitsevat kaksi miestä, toinen ahneuksissaan ja se toinen rakkauksissaan. Miten käy, kun rakkauden, ahneuden ja vihan kyllästämä kolmio tapaa 2000-luvulla?

Cinder Simpanssi

Espanjassa apinoille on julistettu ihmisoikeudet, mikä on mahtavaa. Törmäsin eilen netissä Cinderin, karvattoman simpanssin, kuviin. En ymmärrä, kuinka jotkut voi pitää apinoita vankeina, mutta onhan ihmiseläintarhojakin ollut, joihin on tuotu valkoisten ihmisten töllisteltäväksi ulkomaaneläviä.


Turkki tekee eläimistä mielettömän pehmeän ja halittavan näköisiä. Cinder on sairauden takia karvaton.


Hyvin on ihmismäisiä apinat, hys hys kaikki jotka yrittää sanoa, että ihan erilaisia ollaan. Tästäkin aiheesta olen joutunut väittelemään, mutta kyllä minusta eläimillä on yleensäkin inhimillisiä piirteitä. Vaikka nyt joka paikassa toitotetaan, ettei saa inhimillistää eläimiä. Minä ainakin inhimillistän, ja eläimellistän ihmistä minkä ehdin siinä samalla.

Tada Kimi Wo Aishiteru (Japani, 2006)

Tässä herttainen romanttinen nuorisoelokuva, joka jättää kyynelittä vain paatuneimman aikuisen.


Makoto on valokuvausta intohimoisesti harrastava nuori, joka päättää jättää väliin kouluvuoden ensimmäisen päivän seremoniat. Makoto on sosiaalisesti estynyt, sillä uskoo haisevansa hirveälle. Matkalla pois koululta hän näkee Shizurun, joka odottaa risteyksessä pääsevänsä kadun toiselle puolelle.
- Tuolla parin metrin päässä on liikennevalot, Makoto huikkaa ujosti.
Shizuru kiittää ja jää paikoilleen liikennevalottomaan risteykseen.
- Odotan, että ohi ajaisi edes yksi kiltti ihminen, joka päästää minut kadun toiselle puolelle. Haluan nähdä, onko sellaisia ihmisiä enää, Shizuru kertoo.
Makoto ottaa varovasti Shizurusta valokuvan vähän kauempaa, minkä Shizuru huomaa ja lähtee tämän perään.


Makoto menee yksityisalue-kylteistä huolimatta kauniiseen metsään, jossa hän tykkää kuvata. Shizuru seuraa perässä ja kertoo syövänsä ainoastaan donitsikeksejä. Shizurulla on sairaus, jonka takia hän haistaa vain prosentin siitä, mitä normaali ihminen. Makoto rentoutuu hänen seurassaan ja pian uudet ystävykset ripustavat herkkuja puuhun lintuja varten.


Shizuru on onnellinen nähdessään kuvansa Makoton huoneen seinällä. Hän rakastui mieheen salamana salamavalon säihkyessä heti ensitapaamisella. Shizuru päättää tykätä kaikesta, mistä Makotokin tykkää. Niimpä hän ostaa itselleen kameran, ja ystävykset lähtevät yhdessä kuvaamaan metsään.


Shizuru uskoo 99%:n ihmisistä pystyvän lukemaan ajatuksia. Koulussa Makoto huomaa osaavansa lukea, kuinka täydellisen oppilaan Miyukin miespuoliset ystävät selvästi pitävät hänestä paljon. Pian hän ymmärtää myös, että Shizuru osaa lukea hänestä, että hänkin pitää Miyukista. Miyuki on ulkokultainen herttainen nainen, johon on helppo ihastua mutta vaikea rakastua.


Eräänä päivänä Miyuki lähestyy Makotoa ja pyytää häntä liittymään kaveriporukkansa seuraan. Yhdessä he laskevat pilaa Shizurusta, ja Makoto kiistää heidän edes olevan ystäviä. Harmi vain, että Shizuru sattui kuulemaan ja pahoittamaan mielensä.


Shizuru haluaa kuitenkin tutustua ja pitää Miyukista, sillä tykkäähän Makotokin Miyukista. Miyukikin tykkää Makotosta, ja yhdessä he menevät metsään. Shizuru sattuu olemaan paikalla valokuvaamassa ja närkästyy silmissä, kuinka Makoto on kehdannut tuoda Miyukin heidän metsäänsä. Miyuki on kaunis, nupusta auennut nuori nainen, siis kaikkea sitä, mitä Shizuru ei tunne olevansa. Kasvuhormonin puutteesta kärsivä Shizuru päättää haluta alkaa kasvaa naiseksi, sillä maitohampaisena, tissittömänä naperona tuntuu niin kurjalta Miyukin vierellä.


Miyuki ja Makoto alkavat viettää yhä enemmän aikaa yhdessä. Shizuru karkaa kotoaan ja muuttaa Makoton luokse asumaan. Tämä onkin erinomainen kokki ja pitää huolta Makotosta. Pian Shizurulta irtoaa maitohammas.


Valokuvauskilpailua varten Shizuru pyytää Makotoa suutelemaan häntä. Makoto suostuu, mutta ihan vain mallina. Shizuru ottaa lasinsa pois silmiltään ja on kasvanut silmissä, he suutelevat pitkään ja tunteella.


Miyuki vie Makoton hääpukunäyttelyyn, ja Makoto päättää sinä päivänä olla ottamatta haisevaa lääkettänsä. Hän jättää sen vessan kaappiin, mutta näyttelyssä hänen ihottumansa alkaa polttaa pahasti. Makoto juoksee vessaan tuskissaan ja kiroaa itseään jätettyään lääkkensä kotiin. Hän yllättyy kuitenkin huomatessaan, että lääkepurkki onkin hänen taskussaan. SHIZURU! Makoto ymmärtää rakastavansa persoonallista Shizurua, ja haluaa kovasti lähteä kotiin näyttelystä.


Kotiin päästyään hän huomaa Shizurun kadonneen jättäen vain lyhyen viestin lähdöstään. Makoto pyöräilee kaupungilla hulluna Shizurua etsien, mutta missä Shizuru on?

Kiki's delivery service

Tuli katsottua Kiki's delivery service (魔女の宅急便, Majo no Takkyūbin, Japani 1989). Elokuva ei ole suunnattu aikuisille, mutta katson silloin tällöin mielelläni hyviä piirrettyjä, joissa poissaolollaan loistaa aikuiselokuvien kyynisyys, hapatus, onnettomat loput ja kaikenlainen typerä 'aikuisten käytös'.


Kiki on reipas nuori noita, joka perinteitä kunnioittaen muuttaa vuodeksi yksin asumaan täytettyään 13. Lenneltyään luudallaan sattumanvaraisesti Kiki saapuu kissansa Jijin kanssa upeaan satamakaupunkiin, jonne päättää jäädä asumaan. Ystävällinen kondiittorinpitäjä tarjoaa hänelle majoitusta töitä vastaan. Kiki myös aloittaa oman kuljetuspalvelun, sillä luudalla hän vie näppärästi kaupunkilaisten lähetyksiä lentäen perille.

Erinäisten jännittävien ja hauskojen käänteiden jälkeen lähempänä elokuvan loppua Kiki kuitenkin masentuu. Masennus hiipii elokuvaan uskottavasti itsekeskeisten hahmojen ja Kikin heistä saamien huonojen fiilisten jälkeen. Eräänä päivänä hän tajuaa, ettei enää ymmärrä edes Jiji-kissaa, sillä masennus on vienyt muun energian ohella myös taikavoimat. Kuljetuspalvelun toiminta joudutaan keskeyttämään, kun luudalla lentäminen ei enää suju.

Apua Kiki saa tapaamaltaan taiteilijalta. Varoitus ei kannata lukea pidemmälle, jos aikoo katsoa elokuvan. Taiteilijaystävä kertoo, ettei häneltäkään aina maalaaminen suju. Ystävä kärsii kausista, jolloin hänen 'taiteilijavoimansa' on poissa, silloin hän ennemminkin kopioi muiden taiteilijoiden teoksia. Selitykseksi hän on keksinyt, että silloin hänessä ei virtaa jumalainen voima. Nuori Kiki rohkaistuu kuullessaan, että sellaiset kaudet ovatkin elämässä normaalia, ja saa lopulta jännittävien käänteiden kautta taikavoimansa ja onnellisuutensa takaisin.


Kissaystävälle elokuvan ikimuistoisimpia kohtauksia oli kaupassakäynti, kun Jiji innostui nähdessään hyllyllä mustan kissan kuvalla varustetun mukin. "Katso, Kiki, se olen minä!!", hihkuu Jiji. Seuraavassa kohtauksessa Kiki laittoi kyseisen mukin kassahihnalle. Jijin kissamaisen tärkeä käytös hymyilytti pitkin elokuvaa.

Joogatunnilla

Elät, kuten joogaat. Ja harva meistä joogaa oikein. Tunnilla kuuluu pihinää ja puhinaa. "Älkää tehkö liikkeitä, joihin ette ole valmiita!", opettaja huutelee tuon tuosta. Seuraavilla kerroilla taas kuuluu pihinää ja puhinaa. Olen rientänyt asentoon, jossa ollaan pää alaspäin. En olekaan valmis tähän liikkeeseen, paha olo tulee, mutta silti sinnittelen. Puolentoista tunnin aikana tulee katseltua kelloa aika paljon, joko kohta päästään kotiin. Viimein loppumeditoinnissa ryhdyn ajattelemaan asioita, joita ajattelen aina silloin tällöin. Nämä ovat niitä turhia asioita, joissa ajatukset pyörii, turhan tähden.

Pian huomaan arkeni olevan kuin joogatunnilla, yli- ja alisuorittamista, kelloon pälyilyä, malttamattomuutta ja juuri noiden turhien asioiden vatvomista rauhallisemman hetken tullen. Joo, tiedän hyvin, ettei niskan pieniä lihaksia saa venytellä kuin hyvin hellästi, mutta ompa taas viime kerran joogatunnilla revitetty niin, että niskoja särkee. Olen sitäpaitsi syöksynyt liian moneen tilanteeseen suin päin, myös joogatunnilla.

Kauhulla seuraan vieressäni joogaavaa miestä, joka jo näyttää huonovointiselta, mutta tekee liikkeet niin nopeasti kuin pystyy, uudestaan ja uudestaan. Hengityksen tahtiinhan täällä piti mennä, eikä hän jänikseltä näytä. Elämässä mies on varmaankin ylisuorittaja, toisin kuin nurkassa istuva nainen, joka pitää huilia. Sellainen hän varmaan tosielämässäkin on, luovuttaja.

Taas uudenvuoden jälkeen vierähtää käyntiin uudet joogatunnit. Ilmoittauduin jälleen mukaan, vaikka en monista tunneista huolimatta ole vieläkään oppinut oikeaoppiseksi joogiksi. Ehkä odotan sitä päivää, kun huomaan joogavani oikein, ja tajuan, olen oikeaoppinut elämään.

Melut mahaan

Tulipa taas eilen otettua raskaasti joululahjojen suhteen. Isääni nauratti, "Tästähän voisi joku jopa loukkaantua, heh heh". Äiti kertoi hänen työpaikallaan olevan muiden uskontojen edustajia, jotka ovat ilmoittaneet, etteivät halua olla missään tekemisissä joulun kanssa. Tällainen syy poikaystäväni puolelta oli kuitenkin mielestäni huono, sillä emmehän mekään meillä ole uskovaisia, ei meillä joulunviettoon liity mitään uskonnollista. Äitin mielestä ensi vuonna emme kutsu poikaystävääni jouluaatoksi kylään, ja se siitä. Tervetullut hän on joulupäivänä. Ei oikeutta marmattaa, ei oikeutta olla äkäinen.

Ghagroja ja Ghararoita

Myönnän aina, kun jokin intialainen miellyttää minua enemmän kuin pakistanilainen. Omassa parisuhteessani poikaystävääni ensin järkyttänyt Pakistan-myönteisyyteni on nykyään enää pikkujuttu. Hän oli hankkinut minulle pakistaninvihreällä kristallilla varustetun syntymäpäivälahjan, vaikka intianvihreitäkin olisi ollut tarjolla. Hän kertoi tietävänsä, että pakistaninvihreä, syvä, lähes sinertävä vihreä, miellyttää minua väreistä eniten. Myönsin hänelle, että naimattomien intialaisnaisten vaate ghagra miellyttää minua enemmän kuin pakistanilaisnaisten housuilla varustetut ghararat. Silmänruokaa luvassa:


Musliminaisten kurtista (pitkästä paidasta), dupatasta ja leveälahkeisista housuista koostuva gharara (vasemalla) ei iske meikäläiseen niin kuin cholista (intialainen, lyhyt paita tai napapaita) ja lehengasta (pitkä, runsashelmainen pitkä hame) muodostuva ihana ghagra choli, vaikka gharara kai päällä onkin mukavempi.


Desipukuja katsoessa huumaa yksityiskohtien määrä, mikä aika noidenkin pukujen käsityöhön on mennyt!


Kuuluisa venäläinen huippumalli esitteli eräällä nettisivustolla aivan ihanan läjän SeasonsIndian ghagra choleja:


Kuin aito merenneito.


Ostan ghagra cholin heti kun saan 10 kg painoa pois eli en ikinä. Ghagrojen katselu riittää.


Intialainen prinsessa autiolla rannalla, vaikka onkin venäläinen malli Thaimaan Phi Phi Leyssa.


Ihanaa, kun kuvan alkuperäistiedot on valmiiksi lätkäisty paintshopissa kuvan päälle, niin ei tarvitse kuvaoikeuksia miettiä.


Tässä vähän perinteisempiä vanhoja ghagroja, kyllä huomaa tyylin muuttuneen paljon vähäkoristeisemmaksi, mutta jotenkin yksityiskohtia enemmän korostavaksi.

Oranssi sisustus

Olen viime öinä nähnyt menneisyyteen pohjaantuvia unia, joissa elelen onnellisena entisen poikaystäväni kanssa. Aamulla herätessäni olen ollut huolestunut omasta mielenterveydestäni, miettinyt alkaako yksin eläminen ottaa niin koville, että alintajuntani on jo hurahtanut. Otin mieleni tarkkailuun ja huojennuin tajutessani, etten unieni miehen seuraa kaipaa, vaan oranssia.


Buddhalaisen idean mukaan olen sisustanut kotiani hieman feng-shui henkeen, ja yrittänyt pitää kaiken mahdollisimman askeettisena. Käännän nyt kuitenkin takkiani, sillä valkoiset seinät, sänky ja ruokapöytä+tuoli ovat aivan liian askeettinen sisustus, jotta tuntisin oloni pesäiseksi. Entisellä poikakaverillani oli pieni ja vaatimaton huone, jota koristivat oranssit verhot, värikkäät lakanat sekä kaikenlaiset itämaiset koriste- ja käyttöesineet. Huoneessa leijui aamuisin tuoreen teen tuoksu ja iltaisin herkullisen, vastavalmistetun aterian nälkää aiheuttavat aromit. Tajusin kaipaavani "pesää", en ole ainakaan vielä tässä elämässä valmis askeettiin edes sisustuksen muodossa.

Täyteläisten oranssien verhojen läpi paistava aurinko luo huoneeseen kullanoranssia hehkua, lämmöntunnetta, jota ei mikään muu väri saa aikaan. Tajusin, etteivät silmäni ole pitkään aikaan saaneet herkutella oranssilla. Riensin aamusta kaupoille, mutta myynnissä ei ollut mitään oranssia sisustustavaraa. Verhoinakin sai vain keltaista, ei täyteläisen oranssia. Oranssia ei näkynyt katukuvassakaan missään. Oranssista on tullut väri, joka esiintyy vain pilkahduksina. Tunsin, kuinka minulla oli kamala ikävä oranssia. Hädissäni ostin tarjoustalosta löytämäni oranssit geelipallot sekä oranssia mehua.

Vivek Oberoin häät

Vihdoinkin on Vivek Oberoi mennyt naimisiin, oli jo aikakin tämän 34-vuotiaan tähden lopettaa exäänsä keskittyminen ja aloittaa uudelleen naisrintamalla. Mehndi-juhlissa soi kuitenkin tiettävästi kappaleita Vivekin ja Aishwaryan yhdessä tähdittämästä elokuvasta Kyun! Hogaya na. Onnellinen pari ei reagoinut lauluihin erityisellä huomiolla, mutta mielestäni olisi ollut tulevaa vaimoa kohtaan kunnioittavaa jättää nuo laulut pois juhlista. Vivek on yrittänyt hyödyntää kaiken mediarvon, joka häihin liittyy antamalla paljon haastatteluita ja kommentteja aiheesta. Päivää ennen häitä hänet nähtiin Mumbain elokuvastudiolla, jonne hän meni pyytääkseen Abhishekin henkilökohtaisesti häihinsä.


Priyanka Alva, Vivekin tuore vaimo mehndi-juhlissaan. Tarjolla oli vain italialaista ja välimerellistä suupalaa, mutta siitä huolimatta syömistyyli oli peri-intialainen ainakin tämän kuvan ottohetkellä.

Hääkutsu oli nykyään hyvin yleinen suklaarasia kutsukortin kera. Aishwaryan ja Abhishekin suklaisesta kutsukortista on kaikki jäljet hävinneet niin Googlessa kuin Youtubessakin. Lieneekö tähdet vaatineet näitä sensuroitaviksi? Shilpan ja Rajn kutsukortista löytyy hieno video Youtubesta.


Vivek on punjabilainen, kun taas Priyanka on hindubrahmaani. Tästä syystä juhlissa oli kahdet erilliset seremoniat. Juhlavuudesta ja koristeellisuudesta pidän erityisen paljon poikaystäväni kulttuurissa. Hienot värit ja päätähuimaava pienten yksityiskohtien määrä kuuluu nimenomaan hindukulttuuriin, Pakistanissa suositaan hieman klassisempaa tyyliä. Tämä näkyi erityisen selvästi Lontoolaisessa temppelissä, jossa kävin poikaystäväni kanssa kesällä, tilpehööriä ja kultakimalluskoristetta, suitsukkeita ja erilaisia koristeita oli temppeli pullollaan. Moskeijoissahan on alttari ja lattia, koristeina saattaa olla hieno kirjailtu matto tai seinillä geometrisia kuvioita sekä kirjailtuja koraaninpätkiä, kuitenkin hillitymmässä muodossa. Jotenkin kaikista noista koristeluista, tuikkusista, suitsukkeista ja ympärillä kuuluvasta hyräilystä tulee lämmin ja mukava olo, kun taas moskeijoissa minut valtaa rauhallinen ja askeettinen olo.


Häät olivat Priyankan suvun maalaistalolla Mumbain ulkopuolella. Käytetyt hääpuvut ovat tätä iltaa varten suunniteltuja uniikkikappaleita. Paljon onnea Vivek ja Priyanka!

Luisteluvenytyksiä

Kohta alkavan luistelukauden kunniaksi tässä erilaisia luistelussa hyödyllisiä venyttelyasentoja.

Ileana D Cruz ja urakehityksen mittarit

Hyvin päälleistuvat siistit vaatteet näyttävät hyviltä, ja hyvältä näyttävät asiat luovat positiivisia mielikuvia. Tollywood-näyttelijä Ileana D Cruzin päälle vaatteet istuvat erityisen hyvin. Onkin mielenkiintoista seurata, kuinka näyttelijöille uran aikana alkaa ilmestyä lihasta ja rasvaprosentti ehkä myös tippua, taitaa kaikilla olla henkilökohtainen treenari.

Tämänkin näyttelijän uraa seuratessa huomaa, kuinka tumma iho on vaalentunut ja musta tukka muuttunut karamellin sävyiseksi. Aikoinaan Bipashan tullessa Bollywoodiin juteltiin siitä, kuinka niin tumma nainen pääsi sisälle Mumbain elokuvateollisuuteen niin näkyvälle paikalle, mutta kyllä se Bipashakin on kovin vaalentunut vuosien saatossa.


Bipasha uransa alussa ja nykyisin. Pidän tummasta, niin jotenkin harmittaa, kuinka vaaleaihoisuutta korostetaan niin paljon. Oma poikaystäväni on musta ja seuraa Kanndankielisiä elokuvia, ja olen itsekin niitä seuranneena nyt huomannut, kuinka Kollywoodissa välillä vaalean ihon ihannointi menee välillä jo ehkä liiallisuuksiin.


..ja sitten vähän photoshopilla vieläkin vaaleammaksi.


Ileanasta on erilaisiin rooleihin. Viaton morsian tai itsevarma seksitykki.


Kysyttäessä melkein keneltä tahansa näyttelijältä, kuinka tämä pitää kilot kurissa, vastaus on aina sama: hyvät geenit yhdistettynä joogaan.
Shilpa Shetty: "minä en pysty olemaan dieetillä, olen siunattu geeneilläni"
Aishwarya Rai: "En tarkkaile painoani, mässäilen ruoalla."
..ja noita löytyy


Kyllä tuo vasemanpuoleinen kuva vaan enemmän miellyttää silmää, vaikka Tollywood kuinka yrittäisi uudistua tuommoisella oikeanpuoleisen kaltaisella, modernimmalla mallilla.